Otteluraportit


HC West mukaan kärkikahinoihin HC West kaatoi Dickenin luvuin 28-23 (15-12) keskiviikon kärkikamppailussa. Westin räväkän alun jälkeen joukkue onnistui repimään jo neljän maalin eron. Dicken keräsi itsensä aikalisänsä aikana ja pääsi maalin päähän. Tauolle mentiin kuitenkin kotijoukkueen kolmen maalin johdossa.

Toinen puoliaika meni Westin hienoisessa otteessa, eikä Dicken toisen puoliajan alkua lukuun ottamatta saanut Westiä kiinni. West kierrätti pelaajia eri pelipaikoilla, kun taas Dickenillä ei ollut varaa antaa avainpelaajiensa huilata. Kaiken kaikkiaan erittäin ehjä ja kypsä esitys nuorelta Westiltä kapteeni Miro Koljosen johdolla. Tästä on hyvä jatkaa.

Mikko Koskueen kommentit:
Lähtökohdat peliin oli haastavat kun on ollut paljon flunssaa ja vatsatauteja, 11 jätkää ollut kipeänä viikon sisällä. Meiltä kuitenkin ehjä peli ja onnistumisia laajalla rintamalla. Puolustus oli voiton ydin, se piti hyvin ekan puoliajan muutamia tilanteita lukuunottamatta. Lisäksi loistava peli Stefan Thilmanilta maalissa! Hyvä kasvojen pesu viime kerralta kun kontattiin Pirkkolassa.

Dicken valmentaja Björn Monberg:
Tiukka peli. Emme olleet tarpeeksi keskittyneitä niin tulos on tämä.

LähiTapiola pelaaja Stefan Thilman:
Hauska pelata tänään kun meillä oli kovat näytönhalut näyttää, että olemme Dickeniä parempia. Haluttiin eliminoida Dickenin kontrat ja siinä onnistuttiin loistavasti!!

Westin pelit jatkuu jo tulevana Launtaina 30.1 klo 16.00 Luolassa, kun vastaan tulee Atlaksen pojat Vantaalta. Nähdään Luolassa!

Maalintekijät:
HC West: Richard Sundberg 7, Anders Genberg 5, Topias Laine 5, Fredrik Forss 3, Sten Toomla 3, Wilhelm Hammarberg 1, Miro Koljonen 3, Oscar Berglund 1.

Dicken: Christoffer Modig 6, Thomas Hollfast 4, Joacim Broman 3, Benny Broman 3, Anton Rémy 2, Teemu Hertola 1, Jukka Kamula 1, Max Granlund 1, Mikael Mäkelä 1, Mikael Usvalahti 1.

LähiTapiola tähdet:
3 Stefan Thilman
2 Richard Sundberg
1 Kristoffer Modig

 

    
Tulospalvelu:
Otteluohjelmat, tulokset ja tilastot »
    
Otteluohjelma »
    

« Takaisin edelliselle sivulle
HC WEST 2004