Otteluraportit


West päätti runkosarjan tyylikkääseen voittoon
HC West - ÅIFK 34 - 22 (16 - 12)

[14.3.15]
Kuva: Jyri Laitinen
Westin Fredrik Forss juhli voitokkaasti uransa sadatta liigaottelua. Kuva: Jyri Laitinen.
HC West ei taida kuulua SM-liigassa ÅIFK:n lempivastustajiin sillä West on kyykyttänyt turkulaisia yli kymmenen maalin erolla kerta toisensa jälkeen. Kaudesta 2010-11 lähtien 15 viimeisessä keskinäisessä ottelussa tehtyjen maalien keskiarvo keikkuu pitkälti yli 30 maalin paremmalla puolella ja vain kahdesti on voittomarginaali jäänyt alle 10 maalin. Keskiarvotulos nähtiin myös runkosarjan päätöskierroksella kun West otti 34-22 (16-12) kotivoiton.

Isäntäjoukkueen näkyvin hahmo ottelussa oli jälleen pakin tontille istutettu Miro Koljonen, jonka peli-ilo ja vauhdinpito oli yksinkertaisesti liikaa vastustajalle. Vahvan puolustuspelin esittänyt sentterikaksikko Sam Kihlstedt ja 100. SM-liigaottelunsa pelannut Fredrik Forss puolestaan piti huolen siitä ettei ÅIFK päässyt mässäilemään helpoilla maaleilla. Keskustan ollessa tukossa yritti vieraat maalintekoa laidoista mutta Rony Leven ja Albert Georgs eivät olleet yllätettävissä.

ÅIFK:n Andreas Nyström teki kuusi maalia ja valtasi runkosarjan maalikuninkuuden tehtyään yhteensä 150 maalia. Sami Silfverin 125 maalia riitti listalla kolmanneksi toiseksi tulleen Nikola Zujicin (133) jälkeen. Vahvasti kevätkauden aloittanut Sten Toomla nousi lopulta neljänneksi jääden vain kaksi maalia Silfverin saldosta.

West pelasi jo toisen ottelun putkeen ilman takamieskaksikko Sami Silfver-Roman Protsenko ja hyvin pelasikin, vaikka otteluilla Atlasta ja ÅIFK:ta vastaan ei isompaa merkitystä sijoitusten kannalta ollutkaan. Ensi viikolla on sitten tosipelien vuoro ja vastus on taatusti eri luokkaa kun peleissä on taas panosta. Play off-ottelut alkavat tiistaina 17.3. kotiluolassa ja puolivälierävastustaja HIFK:n kotikulmilla jatketaan jo torstaina 19.3. Välieräjoukkue on se kumpi ensin haalii kolme voittoa.

Cocksille jäi kurottavaa Challenge cupissa
Runkosarjan viimeisessä ottelussa BK-46 voitti Dynamo Riihimäen 33-22, mikä tarkoittaa sitä että riihimäkeläisiltä jäi kauden tavoite, ensimmäinen liigavoitto, tavoittamatta. Tinen riihimäkeläisjoukkue Cocks kohtasi Hyvinkäällä portugalilaisen ABC Bragan Challenge cupin puolivälierän ensimmäisessä osassa. Vierasjoukkue oli ottelussa vahvempi 27-22. Cocks lähtee siis viiden maalin takamatkalta toiseen osaotteluun, joka pelataan ensi lauantaina Bragassa.

Ottelun kulku:
  5 min:
10 min:
15 min:
20 min:
25 min:
30 min:
  4 -   1
  8 -   4
10 -   4
12 -   7
13 - 10
16 - 12
   35 min:
40 min:
45 min:
50 min:
55 min:
60 min:
18 - 14
22 - 16
25 - 16
29 - 19
31 - 21
34 - 22

Ottelun tilastot:

Maalit:
HC West: Sten Toomla 8 (2), Miro Koljonen 5, Albert Lindholm 5, Jan Hagman 4, Robin Karlsson 3, Alexander Lång 3, Sam Kihlstedt 2, Jonathan Berg 1, Fredrik Forss 1, Benjamin Nyman 1, Axel Carlander 1, Rony Leven (mv) -, Albert Georgs (mv) -, Stefan Thilman (mv) -.

ÅIFK: Andreas Nyström 6, Olli Tamminen 4, Topias Laine 4 (1), Sebastian Andersson 3, Joonas Nieminen 2, Arttu Tamminen 1, Daniel Eriksson 1, Paavo Brummer 1, Valto Kuusisto -, Christoffer Nyström -, Ville Nordqvist (mv) -, Axel Lindberg (mv) -.

Maalivahtien torjunnat:
HC West: Rony Leven (0-30 min.) 7/18=38,9%, 7m 0/1=0%
Albert Georgs (30-60 min.) 10/20=50% 7m -
Yhteensä: Pelitilanneheitot 17/38=44,7%, 7m 0/1=0%

7 metrin heitot:
HC West: 2/2=100%

ÅIFK: 1/1= 100%

Ulosajot:
HC West: Alexander Lång 2, Fredrik Forss.

ÅIFK: Arttu Tamminen, Joonas Nieminen 2, Christoffer Nyström.

Varoitukset:
HC West: Fredrik Forss, Axel Carlander, Albert Lindholm.

ÅIFK: Arttu Tamminen, Christoffer Nyström.

Yleisöä:
162.

Erotuomarit:
Jan Helander, Christian Westerlund.

Ottelun LähiTapiola tähtipelaajat: LähiTapiola
   Sten Toomla, HC West
Fredrik Forss, HC West
Albert Lindholm, HC West

HC Westin tähtipelaajat SM-liigassa »

Miesten SM-liigan jokaisessa ottelussa valitaan kolmen, kahden ja yhden tähden pelaaja. Kauden päätteeksi eniten tähtiä keränneet pelaajat muodostavat SM-liigan All Stars-kentällisen. Tähtien perusteella valitaan myös kuukausittain kuukauden tähtipelaaja.

Viralliset:
Ottelufaktat »

Lisää ottelusta:
msm.finnhandball.net »
Åbo Underrättelser 14.3.15 »

Aiheeseen liittyviä linkkejä:
HC Westin henkilökohtaiset ennätykset »
HC Westin joukkuekohtaiset ennätykset »
HC West kaudesta 2003 -> »

Vastapuolen versio:
ÅIFK »

 

    
Tulospalvelu:
Otteluohjelmat, tulokset ja tilastot »
    
Otteluraportit »
    
Otteluohjelma »
    
Tilastot SM-liigan runkosarjassa »
    
Tehot SM-liigan runkosarjassa »
    
Tähdet SM-liigassa 2014-2015 »
    

« Takaisin edelliselle sivulle
HC WEST 2004