Otteluraportit


West murskasi Atlas Vantaan
Atlas Vantaa - HC West 18 - 29 (8 - 13)

[11.3.15]
HC West ei jättänyt Atlas Vantaalle juurikaan mahdollisuuksia taistella liigapisteistä Myyrmäessä. West oli alusta lähtien jokaikisellä osa-alueella, erityisesti puolustustyöskentelyssä, vastustajaansa edellä ja otti lopulta yllättävänkin helposti 11 maalin voiton.

Viiden maalin (8-13) taukojohdon jälkeen lopullinen ratkaisu otteluun tapahtui toisen jakson alkuminuuteilla, kun West pieksi täysin lamaantunutta kotijoukkuetta mielin määrin. 5-0 startti viidessä minuutissa jätti myös Atlaksen aikalisälaput syystä tai toisesta valmentajien taskuun. Reilu vartti ennen loppua ero oli jo 12 maalia (10-22, 43 min).

Kentän paras pelaaja Miro Koljonen sai Atlasta vastaan komennuksen takamieheksi ja piti ajoittain sellaista vauhtia että oksat pois. Sten Toomla jatkoi maalitehtailuaan ja oli varma rankkarispesialisti. Maalivahdeista Albert Georgs vei luulot vastustajalta avausjaksolla ja Stefan Thilman erityisesti toisen jakson alussa.

Vaisusta Atlaksesta vain Erkka Näntö ja Milos Maksimovic sekä ottelun alussa Jyri Lujanen onnistui maalinteossa yli yhden kerran. Tasaisen kotijoukkueen tilastoista löytyy peräti seitsemän yhden maalin miestä.

Sami Silfverin mahdollisuudet maalipörssin voittoon taisi huveta kuumeiluun, joka piti Westin ykköspyssyn kotona. Atlaksen Sebastian Säkkinen pidettiin Westin toimesta täysin jumissa, laituri onnistui maalinteossa vain yhdessä kontrauksessa. ÅIFK:n Andreas Nyström kruunattaneen voittajaksi ensi lauantaina Luolassa pelattavan runkosarjan päätösottelun jälkeen.

Puolivälierissä HIFK
HC Westillä on vielä runkosarjan viimeinen kotiottelu lauantaina 14.3. kello 16:00 kun Luolaan saapuu Atlas Vantaan puolivälierissä kohtaava ÅIFK. Westin ja HIFK:n tavoin puolivälieräsarjat aloittaa tiistaina 17.3. myös Atlas ja ÅIFK sekä Dicken ja SIF. Cocks ja BK-46 liittyy mukaan vasta Cocksin Challenge cup-pelien jälkeen 24.3.

Ottelun kulku:
  5 min:
10 min:
15 min:
20 min:
25 min:
30 min:
  1 -   4
  3 -   4
  4 -   6
  5 -   9
  6 - 10
  8 - 13
   35 min:
40 min:
45 min:
50 min:
55 min:
60 min:
  8 - 18
10 - 20
12 - 23
16 - 24
17 - 25
18 - 29

Ottelun tilastot:

Maalit:
HC West: Sten Toomla 9 (5), Miro Koljonen 6, Benjamin Nyman 3, Jan Hagman 3, Robin Karlsson 2, Alexander Lång 2, Fredrik Forss 2, Sam Kihlstedt 1, Albert Lindholm 1, Jonathan Berg -, Oscar Berglund -, Axel Carlander -, Albert Georgs (mv) -, Stefan Thilman (mv) -, Rony Leven (mv) -.

Atlas Vantaa: Erkka Näntö 5 (1), Jyri Lujanen 3, Milos Maksimovic 3, Toni Aalto 1, Nikko Kinos 1, Heikki Laitinen 1, Filip Forsström 1, Sebastian Säkkinen 1, Oskari Lehtonen 1, Mladen Cacic 1, Kenneth Åstrand -, Mikk Vainikk -, Anthony Hellakoski -, Tuomas Laitinen (mv) -, Theodotos Christou (mv) -.

Maalivahtien torjunnat:
HC West: Albert Georgs (0-30 min.) 9/16=56,3%, 7m 0/1=0%
Stefan Thilman (30-60 min.) 7/16=43,8%
Yhteensä: Pelitilanneheitot 16/32=50%, 7m 0/1=0%

7 metrin heitot:
HC West: 5/6=83,3%

Atlas Vantaa: 1/1=100%

Ulosajot:
HC West: Alexander Lång 2, Fredrik Forss.

Atlas Vantaa: Toni Aalto, Mikk Vainikk, Heikki Laitinen, Milos Maksimovic 2.

Varoitukset:
HC West: Sam Kihlstedt, Alexander Lång, Miro Koljonen.

Atlas Vantaa: Heikki Laitinen, Oskari Lehtonen, Anthony Hellakoski, Martin Noodla.

Yleisöä:
327.

Erotuomarit:
Miro Korja, Christopher Metsämäki.

Ottelun LähiTapiola tähtipelaajat: LähiTapiola
   Miro Koljonen, HC West
Sten Toomla, HC West
Erkka Näntö, Atlas Vantaa

HC Westin tähtipelaajat SM-liigassa »

Miesten SM-liigan jokaisessa ottelussa valitaan kolmen, kahden ja yhden tähden pelaaja. Kauden päätteeksi eniten tähtiä keränneet pelaajat muodostavat SM-liigan All Stars-kentällisen. Tähtien perusteella valitaan myös kuukausittain kuukauden tähtipelaaja.

Viralliset:
Ottelufaktat »

Lisää ottelusta:
YLE Sporten 11.3.15 »
msm.finnhandball.net »

Vastapuolen versiot:
Atlas Vantaa »

 

    
Tulospalvelu:
Otteluohjelmat, tulokset ja tilastot »
    
Otteluraportit »
    
Otteluohjelma »
    
Tilastot SM-liigan runkosarjassa »
    
Tehot SM-liigan runkosarjassa »
    
Tähdet SM-liigassa 2014-2015 »
    

« Takaisin edelliselle sivulle
HC WEST 2004