Otteluraportit


West jyräsi voittoon Turussa
ÅIFK - HC West 23 - 35 (10 - 15)

[8.2.14]
Kuva: Mikko Horsmanheimo
Jani Tuominen oli pirteällä pelipäällä Turussa. Kuusi maalia ja kaksi tähteä.
HC West kävi lauantain liigakierroksella kyläilemässä Turussa ja oli melkoisen tyly vieras hakemalla mukaansa molemmat tarjolla olleet liigapisteet. Väkivahva vieras otti selvän voiton tusinaerolla ja jatkaa vahvaa menoaan sarjakakkosena.

Molempien joukkueiden rivit olivat varsin harvassa mutta Westiä se ei haitannut. Vahva alku (viidessä minuutissa 1-4, 13 minuutissa 4-9) siivitti joukkueen puoliajalle viiden maalin (10-15) erolla ja ottelu ratkaistiin toisen jakson alkupuolella jonka kahdeksan ensimmäisen minuutin aikana West teki selvää jälkeä isännistä.

Ensimmäisen puoliajan kaksi viimeistä osumaa sai jatkoa seitsemän peräkkäisen maalin verran ja muodollisuudet oli siinä. Kun ottelusta oli pelaamatta 20 minuuttia oli West-johto 13 maalia, 11-24. Lopun ajan tahtia hieman höllättiin ja loppulukemiksi kirjattiin tukevat 23-35.

Westin riveissä ensimmäisen liigaottelunsa pelannut maalintekijätilaston ykkönen Sergiy Shevchenko debytoi näyttävästi. Mies puolusti virheettömästi ja teki tapansa mukaan maaleja kovalla prosentilla. Ensimmäisen kerran voitokkaassa joukkueessa kauden aikana pelanneen ukrainalaisen saldo ottelussa oli kahdeksan maalia ja ansaitut kolme tähteä.

Jani Tuominen nousi pitkästä aikaa ottelutähdistöön hyvän pelin päätteeksi, Joona Raerinne teki ottelussa 600. SM-liigamaalinsa Westissä ja ahkera aikaoptimisti Richard Sundberg rynnisteli kuuden osuman verran. Theodotos Christou varjeli maaliaan 42 minuuttia ja kuului kentän parhaimmistoon.

ÅIFK kärsi kovasti parhaan maalintekijänsä Alvaros Arenasin poissaolosta. Joukkue teki kyllä kovasti töitä maaliensa eteen mutta joutui tiiviin West-puolustuksen edessä pettymään kerta toisensa jälkeen. Puolustuspäässä isännillä oli läpi ottelun suuria vaikeuksia vahvan ja liikkuvan vastustajansa kanssa.

Ottelun paras pelaaja Sergei Shevchenko vauhdikkaassa läpiajossa. Kuva: Jouni Lappi

Kauden ensimmäinen tasapeli nähtiin Siuntiossa
Westin seuraava vastustaja HIFK otti kotihallissaan neljännen voittonsa putkeen aiheuttaen samalla Atlakselle neljännen peräkkäisen tappion ottelussa jossa kirjattiin lopputulokseksi 26-23 ja Pirkkolassa Dicken leikitteli Akilleksen kustannuksella 44-14 voiton.

Siuntiossa nähtiin kaksijakoinen nettiTV-ottelu SIF:n ja BK-46:n välillä. Vieraat johtivat tauolla jo kuudella maalilla mutta olivat lopulta lähellä menettää jopa molemmat liigapisteet. Joukkueet päätyivät lopulta 28-28 tasapeliin ja jatkavat liigassa neljän pisteen erottamina sijoilla viisi ja kuusi.

Ottelun kulku:
  5 min:
10 min:
15 min:
20 min:
25 min:
30 min:
  1 -   4
  3 -   8
  5 -   9
  7 - 11
10 - 13
10 - 15
   35 min:
40 min:
45 min:
50 min:
55 min:
60 min:
10 - 20
11 - 24
15 - 27
17 - 29
20 - 33
23 - 35

Ottelun tilastot:

Maalit:
HC West: Sergiy Shevchenko 8, Jani Tuominen 7 (1), Richard Sundberg 6, Joona Raerinne 4, Fredrik Forss 3, Sten Toomla 3, Benjamin Nyman 2, Anthon Nyström 1, Anders Genberg 1, Theodotos Christou (mv) -, Albert Georgs (mv) -.

ÅIFK: Christoffer Nyström 5, Christoffer Sjöblom 4, Frans Lindholm 4, Andreas Nyström 3 , Olli Tamminen 2, Valto Kuusisto 2 (1), Arttu Tamminen 1, Albert Lindholm 1, Brieuc Deloire 1, Eetu Nieminen -, Niklas Manderoos -, Ville Nordqvist (mv) -, Aku Kuusisto (mv) -.

Maalivahtien torjunnat:
HC West: Theodotos Christou (0-42 min.) 13/24=54,2%, 7m 1/1=100% Albert Georgs (42-60 min.) 4/15=26,7%, 7m 0/1=0% Yhteensä: 17/39=43,6%, 7m 1/2=50%

Ulosajot:
HC West: Anthon Nyström 2, Fredrik Forss 2, Richard Sundberg, Joona Raerinne.

ÅIFK: Olli Tamminen, Valto Kuusisto, Christoffer Nyström.

Varoitukset:
HC West: Fredrik Forss, Richard Sundberg.

ÅIFK: Arttu Tamminen, Christoffer Sjöblom, Christoffer Nyström.

Yleisöä:
102.

Erotuomarit:
Markku Tuomi, Harri Nieminen.

Ottelun LähiTapiola tähtipelaajat: LähiTapiola
   Sergiy Shevchenko, HC West
Jani Tuominen, HC West
Richard Sundberg, HC West

HC Westin tähtipelaajat SM-liigassa »

Miesten SM-liigan jokaisessa ottelussa valitaan kolmen, kahden ja yhden tähden pelaaja. Kauden päätteeksi eniten tähtiä keränneet pelaajat muodostavat SM-liigan All Stars-kentällisen. Tähtien perusteella valitaan myös kuukausittain kuukauden tähtipelaaja.

Ottelufaktat »

Lisää ottelusta:
Handisliiga.fi »
Åbo Underrättelser 21.9.13 »

Aiheeseen liittyviä linkkejä:
HC Westin henkilökohtaiset ennätykset »
HC West kaudesta 2003 -> »

Vastapuolen versio:
ÅIFK »

 

    
Tulospalvelu:
Otteluohjelmat, tulokset ja tilastot »
    
Otteluraportit »
    
Tilastot SM-liigan runkosarjassa »
    
Tehot SM-liigan runkosarjassa »
    
Tähdet SM-liigassa 2013-2014 »
    

« Takaisin edelliselle sivulle
HC WEST 2004