Otteluraportit


West suistui jälleen heikkoon alkuun
HC West - Dicken 16 - 21 (3 - 10)
Otteluvoitot 0-2.

[25.4.13]
Kuva: Mikko Horsmanheimo
Albert Georgs oli Westin paras pelaaja Dickeniä vastaan.
HC West kärsi jo toisen välierätappion Dickenille ja joutuu tulevana lauantaina todelliseen testiin. Tappio tietäisi keskittymistä pornssiotteluihin, voitolla kortit jaetaan uudelleen sillä ratkaisu siirtyisi Luolaan, jossa West on hävinnyt kauden aikana vain kahdesti.

Luolassa pelatun toisen osaottelun alussa koettiin todellinen deja vu kun jo tiistaina koettu heikko alku toistui, nyt paha uni vain jatkui kun tapahtumat etenivät vielä piirun verran lisää katastrofin suuntaan. Dicken sai helposti viiden maalin johdon (0-5, 7 min) ennen Miro Koljosen viimeistelemää kotijoukkueen avausmaalia.

West esitti avausjakson läpi harvinaisen köyhää hyökkäyspeliä. Kolme tehtyä maalia ennen taukosummeria lienee liigaennätys. Dickenin Joona ja Teemu Hertolan sekä Max Knutsin muodostama kookas keskipuolustus pääsi tukkimaan Westin ponnettoman hyökkäyspelin tyystin ja Patrik Roslander vietti kissanpäiviä tolppien välissä.

Toisella jaksolla Dicken pystyi hallitsemaan selvästä parannuksesta huolimatta pelin kulkua eikä ottelun tuomaritkaan varsinaisesti ainakaan helpottaneet isäntien takaa-ajoa. West pääsi kirimään neljän maalin päähän (9-13, 49 min) mutta takaa-ajo lässähti Koljosen heppoiseen kaksiminuuttiseen, jonka Dicken vei laitamaaleilla 2-0. Casimir Stierncreutz nousi parrasvaloihin päästyään tositoimiin Valdar Noodlan saatua osuman nenäänsä, ja teki Dickenille neljä maalia peräkanaa (9-16, 10-17, 11-18 ja 11-19).

West sai vauhtia niveliinsä vasta viimeisen kympin aikana, mutta silloin oli jo liian myöhäistä kirivaihteelle. Axel Carlander ja Joona Raerinne näyttivät kuitenkin miten mahdottomasta (vakuuttavasti pelanneen Roslanderin ohittaminen) tehdään mahdollista.

Dickenin ja koko ottelun ykköstähti oli avausjaksolla lähes kaiken torjunut maalivahti Roslander. Muut ansioituneet olivat puolustuksessa uurastaneet Hertolat, neljän putken tehnyt Stierncreutz sekä aina luotettava laituri Joacim Broman.

Westin takamiehet painivat edelleen ongelmissa, eikä tuurikaan ollut tänään mukana. Esimerkkinä Sami Silfverin alaveto, joka kolahti tolppaan ja kimposi siitä Roslanderin selän kautta takaisin samaan tolppaan. Richard Sundbergilla riittää yritystä mutta kun onnikaan ei ole myötäinen niin minkäs teet. Miro Koljonen ja Sam Kihlstedt tekevät kovaa työtä ja palkkio siitä odottaa varmasti, ehkä jo lauantaina?

Maalivahti Albert Georgs on noussut kohinalla joukkueen tukipilariksi. 18-vuotias 1994-syntyneiden poikien maajoukkueen viimeinen lukko torjui 16 kertaa ja piti torjunnoillaan Westin toisen jakson kriittisillä hetkillä mukana pelissä. Luolassa ainoastaan Stierncreutzin heitot tuottivat miehelle jatkuvia ongelmia. Viimeiset yhdeksän minuuttia maalia vahtinut Armin Wehrfritz nousi tilastojen valossa ottelun parhaaksi maalivahdiksi torjuttuaan kaksi ja päästettyään vain yhden pelitilannemaalin.

Grani-Style?
Kevään pudotuspeleissä ensin GrIFK:n naisten ja nyt Westin tavaksi on tullut antaa ensin 2-0 otteluvoitoissa eteen. Grani nousi sekä välierissä että loppuotteluissa tasoihin ja pudotti juuri Dickenin dramaattisten vaiheiden jälkeen loppuottelusta voitoin 3-2. Nyt on Westillä mahdollisuus samaan urotekoon.

Uskoa joukkueen mahdollisuuksiin tuo se että puolustus on toiminut Pirkkolan ensimmäistä jaksoa, sekä toisen osaottelun alkuminuutteja lukuunottamatta hyvin. Kaikkiaan kolmen viimeisen puoliajan aikana omiin on mennyt vain 31 maalia. Otteluiden alut on sitten ollut kokonaan toinen juttu. Ensi lauantaina ei 0-5 tai edes 0-3 alkuun ole yksinkertaisesti varaa.

Kahinat jatkuu lauantaina kello 16:00 Pirkkolassa. Vierasvoiton myötä ratkaisu siirtyy maanantaille ja Luolaan, jossa ottelu on määrä alkaa kello 19:00.

BK-46 jatkoaikavoittoon Karjaalla
Toisessa välieräparissa BK-46 jatkoi erinomaisten kotiotteluidensa sarjaa kukistamalla jatkoajalle venyneessä ottelussa runkosarjan voittaneen Cocksin 34-30 (26-26, 13-11). Riihimäkeläiset karahtivat nyt toisen kerran Karjaalla jossa nähdään ottelusarjan ensimmäinen katkaisupeli tulevana maanantaina. Lauantaina ratkeaa Riihimäellä kumpi joukkueista pääsee yrittämään finaalipaikkaa ensin.

Ottelun kulku:
  5 min:
10 min:
15 min:
20 min:
25 min:
30 min:
  0 -   4
  1 -   5
  2 -   6
  3 -   7
  3 -   8
  3 - 10
   35 min:
40 min:
45 min:
50 min:
55 min:
60 min:
  5 - 12
  9 - 14
10 - 17
11 - 19
13 - 19
16 - 21

Ottelun tilastot:

Maalit:
HC West: Jani Tuominen 3 (1), Joona Raerinne 3, Sami Silfver 2, Sam Kihlstedt 2, Axel Carlander 2, Richard Sundberg 2, Miro Koljonen 2, Fredrik Forss -, Anders Genberg -, Niklas Heinonen -, Benjamin Olsson -, Olle Stenius -, Albert Georgs (mv) -, Armin Wehrfritz (mv) -.

Dicken: Timmy Thor 4 (2), Casimir Stierncreutz 4, Joacim Broman 3, Anton Remý 3, Benny Broman 2, Max Knuts 2, Joona Hertola 1, Teemu Hertola 1, Valdar Noodla 1, Anton Usvalahti -, Jukka Kamula -, Filip Söderlund -, Philip Ahlgren -, Mikael Usvalahti -, Patrik Roslander (mv) -, Mikael Mäkelä (mv) -.

Ulosajot:
HC West: Sam Kihlstedt, Fredrik Forss, Miro Koljonen.

Dicken: Timmy Thor.

Varoitukset:
HC West: Sami Silfver, Richard Sundberg, Olle Stenius.

Dicken: Joona Hertola, Max Knuts.

Yleisöä:
384.

Erotuomarit:
Jan Helander, Henrik Lindroos.

Ottelun LähiTapiola tähtipelaajat: LähiTapiola
   Patrik Roslander, Dicken
Teemu Hertola, Dicken
Albert Georgs, HC West

HC Westin tähtipelaajat SM-liigassa »

Miesten SM-liigan jokaisessa ottelussa valitaan kolmen, kahden ja yhden tähden pelaaja. Kauden päätteeksi eniten tähtiä keränneet pelaajat muodostavat SM-liigan All Stars-kentällisen. Tähtien perusteella valitaan myös kuukausittain kuukauden tähtipelaaja.

Ottelufaktat »
Ottelupöytäkirja (PDF) »

Lisää ottelusta:
Handisliiga.fi »
HBL 25.4.13 »
YLE Sporten 23.4.13 »
YLE Sporten 23.4.13 »

Vastapuolen versio:
Dicken »

 

    
Tulospalvelu:
Otteluohjelmat, tulokset ja tilastot »
    
Otteluraportit »
    
Tilastot SM-liigassa »
Tilastot SM-liigan Play off-otteluissa »
Tilastot SM-liigan runkosarjassa »
    
Tehot SM-liigassa »
Tehot SM-liigan Play Off-otteluissa »
Tehot SM-liigan runkosarjassa »
    
Tähdet SM-liigassa 2012-2013 »
    

« Takaisin edelliselle sivulle
HC WEST 2004