Otteluraportit


West puhtaalla pelillä Joulun viettoon
HC West - Dicken 34 - 20 (16 - 10)

[14.12.11]
Kolmannen ottelunsa viiden päivän sisään urakoineet HC West ja Dicken päättivät liigapelinsä vuonna 2011 Kauniaisten Luolassa. West oli luokkaa vahvempi tälläkin kerralla ja koppasi keskinäisten otteluiden pitkää keskiarvoa myötäilevän 34-20 voiton.

West voitti näin kaikki 13 syyskauden liigapeliään ja menee joulutauolle ylhäisessä yksinäisyydessään vähintään kahdeksan pisteen johdossa.

Dickenille tulos tiesi kuudetta peräkkäistä tappiota ja joukkue päätyy viettämään joulua ja vuodenvaihdetta Play off-viivan alapuolelle sillä jompi kumpi lauantaina 17.12. Turussa yhteen iskevästä kaksikosta ÅIFK-BK-46 menee vielä sarjataulukossa joukkueen ohi.

Itse ottelusta näki selvästi että otteluruuhka on lyönyt päälle. Westin puolustus oli avausjaksolla kuin kentälle olisi saapunut joukko virkamiehiä asemapaikalleen. Parhaiten tilannetta, ja annettua tilaa, hyödynsi Dickenin kookas pakki Christoffer Modig, joka heitti seitsemässä minuutissa kolme komeaa maalia. Sittemmin Modigin ruuti kastui ja Patrik Roslander pääsi kuittaamaan päästämänsä maalit parilla puhtaalla kopilla.

Hyökkäyspäässä West pelasi harkiten ja onnistui kerta toisensa jälkeen vapauttamaan viivamiehen maalipaikkoihin. Joona Hertola teki Westin yhdeksästä ensimmäisestä maalista neljä. Eväitä olisi ollut toiseen mokomaankin mutta Mikael Mäkelä Dickenin maalissa torjui erinomaisesti. Viime otteluissa Westin vastustajien paras pelaaja on löytynyt maalivahtiosastolta, niin nytkin. Mäkelän ansioluettelo ottelussa on pitkä, mm. kolme torjuttua rankkaria ja pari kontraa.

Mikael Källmanin tilanteessa 5-6 (ajassa 11:57) ottama aikalisä käänsi pelin kulun kotijoukkueelle. Peliin tuli rutkasti lisää tunnetta kun väkevästi heittänyt, haastanut ja puolustanut duo Richard Sundberg ja Joona Raerinne pommitti Westin karkumatkalle. Dicken pidettiin nollilla yhdeksän minuuttia ja Timmy Thorin kavennus seitsemästä metristä tilanteeksi 11-7 päätti vieraiden kuivan kauden. Taukoa viettämään West siirtyi kuuden maalin (16-10) johdossa.

Toisen jakson alkuun Dicken tuli sentterinsä Ben Weberin kolmen maalin voimin vielä hetkeksi peliin mutta West vastasi Joacim Bromanin laita- ja kontramaaleilla ja Raerinteen tekemä 26-15 (47 min). pisti käytännössä pelin lopullisesti pakettiin joten viimeisen vartin aikana lopullisia maalilukuja haettiin hyvinkin nuorekkain kentällisin. Westin kahdeksan viimeistä maalia meni kaikki 1990-luvulla syntyneiden pelaajien tiliin. Joukkueen nuorin, Fredrik Forss (17 vee), teki kaksi maalia ja kolmaskin oli lähellä mutta kontrausyritys kilpistyi pelipallon puhkeamiseen.

Kentän kokenein, (se Westin) Thomas Lindström, pääsi tositoimiin 48. minuutilla (26-15) ja ehti pallon eteen yhdeksän kertaa. Jos oli Lindis vaikeuksissa joukkueiden kohdatessa edellisen kerran lokakuussa Pirkkolassa, ei epävarmuudesta ollut nyt tietoakaan. Patrik Roslander ehti omalla vuorollaan torjua 17 kertaa, josta palkintona yksi tähti.

Joona Hertola, joka piti jöötä viikonlopun kahdessa ottelussa, jylläsi nyt myös hyökkäyspäässä ja sai vihdoin ansaitsemansa paikan ottelun tähdistössä. Ottelun maalikuningas Richard Sundberg on viime peleissä päässyt yhä parempaan vauhtiin ja palkittiin kolmannessa peräkkäisessä ottelussa kahdella tähdellä.

Kaiken kaikkiaan joulukuu kulki pitkälti em. trion komennossa sillä Roslander saalisti yhteensä seitsemän, Sundberg kuusi ja Hertola neljä tähteä. Kolmikon täydentää nyt palkittavien ulkopuolelle jäänyt Joacim Broman joka kiilasi tähtimäärällään Sundbergin ja Hertolan väliin.

Atlas jatkaa vahvasti
Keskiviikon kaksi muuta voittajaa olivat SIF ja Atlas. Vantaalaiset rimpuilivat itsensä tauon jälkeen kahden maalin takaa maalin voittoon Riihimäellä, jossa sarjakakkosen päänahka kuitattiin lukemin 26-27. Karjaalla reilut 300 katsojaa todisti kuinka siuntiolaiset palasivat voittojen tielle 23-31 päättyneessä ottelussa.

Aiemmin päivällä SIF:n Marcus Sjöstedtin ilmoitettiin lopettavan pelaajauransa toistuviin loukkaantumisiinsa. West nostaa hattua Hämylle ja toivottaa menestystä valmennushommissa!

Ottelun kulku:
  5 min:
10 min:
15 min:
20 min:
25 min:
30 min:
  2 -   3
  5 -   6
  7 -   6
11 -   8
13 -   9
16 - 10
   35 min:
40 min:
45 min:
50 min:
55 min:
60 min:
18 - 13
21 - 13
24 - 15
28 - 15
33 - 19
34 - 20

Ottelun tilastot:

Maalit:
HC West: Richard Sundberg 7 (1), Joona Hertola 6, Joacim Broman 5, Joona Raerinne 4, Sami Silfver 3, Anders Genberg 3, Benny Broman 2, Fredrik Forss 2, Sam Kihlstedt 1, Benjamin Olsson 1, Mikael Knus -, Patrik Roslander (mv) -, Thomas Lindström (mv) -.

Dicken: Timmy Thor 5 (3, Ben Weber 5, Christoffer Modig 3, Joachim Björnström 2, Valdar Noodla 2, Axel Aspelin 1, Jukka Kamula 1, Anton Remy 1, Thomas Hollfast -, Jasper Heino -, Philip Ahlgren -, Mikael Usvalahti -, Mikael Mäkelä (mv) -, Filip Lindahl (mv) -.

Ulosajot:
HC West: -.

Dicken: Ben Weber 2, Valdar Noodla.

Varoitukset:
HC West: Joona Hertola, Anders Genberg, Sam Kihlstedt.

Dicken: Joachim Björnström, Philip Ahlgren.

Yleisöä:
156.

Erotuomarit:
Miro Korja, Jonas Laitinen.

Ottelun Lähivakuutus tähtipelaajat: Lähivakuutus
   Joona Hertola, HC West
Richard Sundberg, HC West
Patrik Roslander, HC West

HC Westin tähtipelaajat SM-liigassa »

Miesten SM-liigan jokaisessa ottelussa valitaan kolmen, kahden ja yhden tähden pelaaja. Kauden päätteeksi eniten tähtiä keränneet pelaajat muodostavat SM-liigan All Stars-kentällisen. Tähtien perusteella valitaan myös kuukausittain kuukauden tähtipelaaja.

Viralliset:
Live Score ottelutapahtumat »
Ottelufaktat »

Aiheeseen liittyviä linkkejä:
HC Westin henkilökohtaiset ennätykset »
HC Westin joukkuekohtaiset ennätykset »
HC Westin kaudesta 2003 -> »

Vastapuolen versio:
Dicken »

 

    
Tulospalvelu:
Otteluohjelmat, tulokset ja tilastot »
    
Otteluraportit »
    
Tilastot SM-liigassa »
Tilastot SM-liigan Play off-otteluissa »
Tilastot SM-liigan runkosarjassa »
    
Tehot SM-liigassa »
Tehot SM-liigan Play Off-otteluissa »
Tehot SM-liigan runkosarjassa »
    
Tähdet SM-liigassa 2011-2012 »
    

« Takaisin edelliselle sivulle
HC WEST 2004