Otteluraportit


Dicken pisti hanttiin Pirkkolassa
Dicken - HC West 24 - 31 (13 - 17)

[19.10.11]
HC West jatkaa SM-liigan kärjessä puhtaalla pelillä voitettuaan keskiviikkoillan vauhdikkaassa kamppailussa Dickenin. Westin kultahousu Benny Broman oli täysin pitelemätön Westin 31-24 voittoon päättyneessä ottelussa.

Ottelun alussa kummankin joukkueen hyökkäyspeli oli melko tahmeaa Westin saadessa hieman nopeammin juonesta kiinni, se tosin edellytti pientä pakollista paussia kesken ottelun jota ei ehditty pelata kuin 6:48 kun salamanisku kantaverkkoon jossain päin Espoota sammutti hallin valot ja keskeytti ottelun vartiksi, juuri kun Dickenin Ben Weber oli astelemassa seitsemän metrin viivalle.

Valaistuksen palauduttua peli jatkui Weberin rankkarilla jonka hän heitti West-vahti Patrik Roslanderin ulottuville. Heti seuraavan minuutin aikana West maalasi kahdesti, Benny Broman heitti 1-4 ja Joacim Broman 1-5 ennen kuin kahdeksas peliminuutti ehti täyttyä.

Hetken aikaa näytti siltä kuin West karkaisi omille teilleen joukkueen avattua kerta toisensa jälkeen Dickenin puolustuksen ammolleen, mutta isännät pääsi takaisin peliin Joona Raerinteelle hyvinkin hepposin perustein tuomitun jäähyn sekä Philip Ahlgrenin kahden ja Anton Remyn yhden kontramaalin (10-14, 24 min.) ansiosta. Loput jaksosta peli oli tasaista ja ero säilyi neljässä maalissa.

Ensimmäisen puoliajan ehdoton hahmo oli Benny Broman, joka teki omakätisesti kahdeksan maalia ja oli järjestelemässä lähes jokaista muutakin Westin osumaa. Patrik Roslander koppasi 11 torjuntaa joista yksi rankkari. Toisen Dickenin rankkarin Timmy Thor pamautti tolppaan.

Toisen jakson alkajaisiksi West Sami Silfver näytti miten rankkari heitetään, mutta sen jälkeen pelitapahtumat otti haltuunsa kotijoukkue. Vahva kymmenminuuttinen toi Dickenin jo maalin päähän (19-20, 39 min) Max Knutsin heilutellessa Westin maaliverkkoja kolmasti täysin identtisen käsikirjoituksen mukaan.

West kuitenkin palautti vallan itselleen salamannopeassa tahdissa kun Roslander lähetti hienon torjuntansa jatkoksi kapteeni Bromanin kontraan (19-21), heti perään velipoika Benny teki 19-22, Joona Raerinne 19-23 ja tehohetken päätteeksi Dennis Smeds vielä kontrasi 19-24 (43 min). Päälle päätteeksi Dickenin Ben Weberille pätkähti vielä jäähy jonka West vei 1-0 ja kulki vääjäämättä kohti voittoa.

Ottelun loppuminuuteilla West-perheeseen kirjattiin uusi tulokas kun 17-vuotias GrIFK-kasvatti Fredrik Forss korkkasi joukkueen riveissä ikäluokan 1994 syntyneet. Maali jäi vielä syntymättä mutta pelimieshän jättää aina jotain parantamisen varaa tuleviin otteluihin...

Kasvattajaseuran kohtaaminen innoitti Benny Bromanin ensimmäistä kertaa tällä kaudella nyt nähdyn kaltaiseen vauhtiin. Joacim Broman oli jälleen itse varmuus laidallaan, Patrik Roslanderille kirjattiin lopulta 18 torjuntaa. Dickenin tehokkaimmaksi nousi kuin varkain oikealla pelannut Joachim Björnström, joka nakutti tasaiseen tahtiin yhdeksän täysosumaa. Max Knuts ja Ben Weber taistelivat isojen miesten lailla. Maalivahti Mikael Mäkelä nousi parrasvaloihin toisella jaksolla kun Dicken nousi.

Kotijoukkue kaatui saappaat jalassa. Taistelevalle ja kehittyvälle joukkueelle voi povata hiljalleen jopa paikkaa pudotuspeleihin, varsinkin kun Westiä vastaan joukkueesta puuttui vahvat takamiehet Valdar Noodla ja Casimir Stierncreutz.

HC West voitti nyt 13. peräkkäisen ottelun SM-liigassa, mikä on seuran uusi ennätys. Mukaan mahtuu runkosarjapelien lisäksi myös kolme välierävoittoa (joskin yksi vasta jatkoajan jälkeen), sekä kolme finaalivoittoa. Seuraavaksi Westin voittokulkua yrittää pysäyttää lauantaina Luolaan saapuva Atlas.

Joka ottelussa vierasvoitto
Yksikään kotijoukkue ei onnistunut napsimaan pisteitä keskiviikon kierroksella. Lähimpänä pistettä oli Karjaalla BK-46 mutta viimeisen sekunnin rankkarimaali ratkaisi molempien pisteiden osoitteeksi Turun. ÅIFK:lle pisteet maalein 25-26.

Cocks Myyrmäessä ja SIF Helsingissä olivat viiden maalin verran isäntiä parempia. Atlas taipui maalein 29-24 ja HIFK 33-28. Atlakselle alkukausi on ollut raskas ja HIFK:n kolmen voiton putki liigan alkajaisiksi on enää vain kaukainen muisto.

Ottelun kulku:
  5 min:
10 min:
15 min:
20 min:
25 min:
30 min:
  1 -   3
  2 -   7
  6 - 10
  7 - 12
10 - 15
13 - 17
   35 min:
40 min:
45 min:
50 min:
55 min:
60 min:
16 - 20
19 - 21
19 - 25
21 - 26
22 - 30
24 - 31

Ottelun tilastot:

Maalit:
HC West: Benny Broman 12, Joacim Broman 6, Sami Silfver 4 (1), Joona Raerinne 4, Joona Hertola 3, Dennis Smeds 2, Mikael Knus 1, Fredrik Forss -, Teo Helkkula -, Anders Genberg -, Benjamin Olsson -, Richard Sundberg -, Patrik Roslander (mv) -, Thomas Lindström (mv) -.

Dicken: Joachim Björnström 9, Max Knuts 5, Philip Ahlgren 4, Timmy Thor 2, Ben Weber 2, Anton Remy 2, Anton Usvalahti -, Thomas Hollfast -, Jukka Kamula -, Christoffer Modig -, Joachim Tallberg -, Filip Lindahl (mv) -, Mikael Mäkelä (mv) -, Niklas Nummikoski (mv) -.

Ulosajot:
HC West: Richard Sundberg, Joona Raerinne.

Dicken: Ben Weber 2, Max Knuts 2.

Varoitukset:
HC West: Benny Broman, Richard Sundberg.

Dicken: Timmy Thor, Ben Weber, Max Knuts.

Yleisöä:
204.

Erotuomarit:
Krister Illman, Anton Ekström.

Ottelun Lähivakuutus tähtipelaajat: Lähivakuutus
   Benny Broman, HC West
Mikael Mäkelä, Dicken
Patrik Roslander, HC West

HC Westin tähtipelaajat SM-liigassa »

Miesten SM-liigan jokaisessa ottelussa valitaan kolmen, kahden ja yhden tähden pelaaja. Kauden päätteeksi eniten tähtiä keränneet pelaajat muodostavat SM-liigan All Stars-kentällisen. Tähtien perusteella valitaan myös kuukausittain kuukauden tähtipelaaja.

Viralliset:
Live Score ottelutapahtumat »
Ottelufaktat »
Ottelupöytäkirja (PDF) »

Aiheeseen liittyviä linkkejä:
HC Westin henkilökohtaiset ennätykset »
HC Westin joukkuekohtaiset ennätykset »

Vastapuolen versio:
Dicken »

 

    
Tulospalvelu:
Otteluohjelmat, tulokset ja tilastot »
    
Otteluraportit »
    
Tilastot SM-liigassa »
Tilastot SM-liigan Play off-otteluissa »
Tilastot SM-liigan runkosarjassa »
    
Tehot SM-liigassa »
Tehot SM-liigan Play Off-otteluissa »
Tehot SM-liigan runkosarjassa »
    
Tähdet SM-liigassa 2011-2012 »
    

« Takaisin edelliselle sivulle
HC WEST 2004