Otteluraportit


West haki pisteet Porvoosta
Akilles - HC West 17 - 35 (10 - 16)

[9.2.11]
Porvoon Akilles ei viime aikoina ole paljoa voitoilla herkutellut eikä päässyt sitä tekemään Westinkään kustannuksella. Porvoolaisten yhdeksäs peräkkäinen tappiopeli kirjattiin aikakirjoihin maalein 35-17. Westin valmentajan Mikael Källmanin sanoin "Pelasimme Porvoossa kaksi ottelua, joista ensimmäinen kesti 20 minuuttia ja sen pelasimme todella huonosti, toinen kesti 40 minuuttia ja siinä pelasimme jo hyvin."

Akilles oli ottelun alkupuolella se terävämpi joukkue kentällä ja pysyi hyvin mukana ensimmäiset 10 minuuttia. Vasta Westin ketjunvaihto tilanteessa 6-6 (12 min.) toi vieraiden juoksuvoiman hetkeksi esille ja joukkue teki reilussa minuutissa kolme johtomaalia, palatakseen jälleen seisoskelemaan puolustuksessa.

Käytännössä kaikki Akilleksen hyökkäykset rakennettiin joko keskelle tai vasemmalle puolelle hyökkäysaluetta ja Westin keskuspuolustuksen saldo varoitus- ja jäähyosastolla vahvistaa väitteen.

Kun Mihail Kobzev teki ottelun viidennen osumansa ottelun 18. minuutilla (9-9), otti Källman aikalisän ja käytti hieman ääntä herättääkseen joukkueensa todellisuuteen. Lauri Narisen, ehkäpä SM-liigan verkkaisimmasta läpiajosta ikinä, tekemä 10-9 johtomaali päräytti sitten vieraiden herätyskellot lopulta soimaan.

Jakson loppu oli yksipuolista näytöstä jonka pääosaan nousi pelaavaan kokoonpanoon vain hetkeä ennen lisätty Joona Raerinne. Pitkä-Joona pääsi hyödyntämään isäntien matalan puolustuksen antamaa tilaa kaukoheitoillaan ja West kirmasi 16-10 taukojohtoon.

Tauon jälkeen tahti säilyi samana ja West ehti maalata neljästi ennen Akilleksen Sergei Glincan ottelun avausmaalia. West vei ensimmäisen puoliajan lopun ja toisen alun tyylipuhtaasti lukemin 11-0. Toisella jaksolla Westin peli oli vapautunutta ja jokainen pelaaja pääsi nauttimaan maalinteosta. Rasmus Hallbäck teki laidaltaan puhtaan hattutempun ja kontrasi vielä kaupan päälle neljännen peräkkäisen osumansa (12-22, 12-23, 13-24 ja 13-25).

Akilles pääsi toisella jaksolla enää aniharvoin maalipaikkoihin ja sitä mukaa myös Mihail Kobzevin hermot alkoivat palaa. West teki toisenkin pitkän putken ottelussa kun se teki jakson puolivälin jälkeen seitsemän maalia antautumatta kertaakaan välissä. Voittolukemat lopulta 35-17 ja pisteet mukaan Kauniaisiin.

Porvoolaisten tehokaksikko Kobzev-Glinca teki yli puolet joukkueensa osumista mutta tomuttivat hallin päätyverhoja vähintään saman verran. Stefan Mattsson sentterinä pelasi hyvän avausjakson ja joukkueen maalivahteja ei voi tappiosta huolimatta moittia.

West näytti että sen menestys Akillesta vastaan ei ole enää pelkästään Bromanin veljesten varassa. Kaikki 12 kenttäpelaajaa onnistui maalinteossa. Maalivahdeista Patrik Roslanderilla oli toisella jaksolla huomattavasti helpompi tehtävä kuin mitä Armin Wehrfritzillä oli avausjaksolla. Joona Raerinne palkittiin ottelun parhaana ja mies tykitti pelin tiimellyksessä myös 300. SM-sarjamaalinsa Westille.

Joona Hertola jatkoi hyviä pelejään ja Teemu Hertola oli vakuuttava veljensä vierellä. Teemu myös piti sekä kentällä että vaihtopenkillä osaltaan huolta siitä että West heräsi pelaamaan.

Yllätyksetön sarjakierros
Kovinkaan suuria omaisuuksia tuskin olisi keskiviikon voittajia veikkaamalla saavutettu. Cocks voitti Dickenin 40-21, Atlas piti ÅIFK:n kotonaan kurissa maalein 31-24 ja BK-46 kävi kostamassa HIFK:lle edellisessä ottelussa kärsimänsä tappion maalein 34-26.

Kun SM-liigan runkosarjasta on pelaamatta enää 4-5 kierrosta, on muutama asia vielä avoin: Ketä voittaa runkosarjan ja saavuttaa kotiedun pudotuspeleihin? Vahvimmilla tässä ovat West ja Cocks, jotka kohtaavat toisensa viikon päästä. Puolivälierien kotietu on SIF:n osalta jo melko varma ja Atlas nosti osakkeitaan voitettuaan ÅIFK:n.

BK-46 yrittää vielä vimmatusti nousta Atlaksen ohi mutta joukkueen loppuohjelma on sen verran kova verrattuna vantaalaisiin että harva jaksaa enää nousuun uskoa. Viimeisestä puolivälieräpaikasta kilpailevat ÅIFK ja HIFK ovat pudotuspeliviivan molemmin puolin vain kahden pisteen päässä toisistaan ja kohtaavat seuraavaksi toisensa Turussa. Tasonmittausta välttelevät Dicken ja Akilles yrittävät vielä sysätä toisiaan jumbopaikalle.

Ottelun kulku:
  5 min:
10 min:
15 min:
20 min:
25 min:
30 min:
  3 -   4
  6 -   6
  8 -   9
10 - 10
10 - 14
10 - 16
   35 min:
40 min:
45 min:
50 min:
55 min:
60 min:
11 - 20
12 - 22
14 - 26
14 - 28
15 - 33
17 - 35

Ottelun tilastot:

Maalit:
HC West: Joona Hertola 5, Rasmus Hallbäck 4, Rasmus Wahl, Joona Raerinne 4, Benny Broman 3 (1), Dennis Smeds 3, Joacim Broman 3, Teemu Hertola 2, Tapio Tierala 2, Fredrik Kvist 2, Sam Kihlstedt 2, Simon Wörlund 1, Patrik Roslander (mv) -, Armin Wehrfritz (mv) -.

Akilles: Mihail Kobzev 6 (2), Ric Liljendal 3, Sergei Glinca 3, Niclas Ahlgren 2, Stefan Mattsson 2, Lauri Narinen 1, Petri Lindfors -, Ilja Pjatakov -, Sam Mannonen -, Henrik Mattsson -, Joel Ahlgren -, Johan Borgström -, Johnny Blomqvist (mv) -, Robin Borgman (mv) -.

Ulosajot:
HC West: Joona Hertola 2, Teemu Hertola.

Akilles: Niclas Ahlgren, Mihail Kobzev, Sergei Glinca.

Varoitukset:
HC West: Joona Hertola, Teemu Hertola, Sam Kihlstedt.

Akilles: Mihail Kobzev, Stefan Mattsson, Johan Borgström.

Yleisöä:
224.

Erotuomarit:
Miro Korja, Jonas Laitinen.

Ottelun tähtipelaajat:
   Joona Raerinne, HC West
Joona Hertola, HC West
Stefan Mattsson, Akilles

HC Westin tähtipelaajat SM-liigassa »

Miesten SM-liigan jokaisessa ottelussa valitaan kolmen, kahden ja yhden tähden pelaaja. Kauden päätteeksi eniten tähtiä keränneet pelaajat muodostavat SM-liigan All Stars-kentällisen. Tähtien perusteella valitaan myös kuukausittain kuukauden tähtipelaaja.

Viralliset:
Ottelufaktat »
Ottelupöytäkirja (PDF) »

Lisää ottelusta:
Uusimaa 10.2.11 »

Aiheeseen liittyviä linkkejä:
HC Westin henkilökohtaiset ennätykset »

Vastapuolen versio:
Akilles »

 

    
Tulospalvelu:
Otteluohjelmat, tulokset ja tilastot »
    
Otteluraportit »
    
Tilastot SM-liigassa »
Tilastot SM-liigan Play off-otteluissa »
Tilastot SM-liigan runkosarjassa »
    
Tehot SM-liigassa »
Tehot SM-liigan Play Off-otteluissa »
Tehot SM-liigan runkosarjassa »
    
Tähdet SM-liigassa 2010-2011 »
    

« Takaisin edelliselle sivulle
HC WEST 2004