Otteluraportit


Westin kotitaika jatkuu
HC West - ÅIFK 29 - 19 (15 - 10)

[4.12.10]
Ilmeisen heikosti maan alla viihtyvä ÅIFK jäi nuolemaan näppejään ja SM-liigapisteet jäivät Kauniaisiin kun HC West otti ihan tasokkaan ottelun päätteeksi kuudennen peräkkäisen kotivoiton maalein 29-19 (15-10). Pisteiden myötä West nousi sarjan kärkipaikalle pisteen edelle mutta ottelun vähemmän pelannutta Cocksia.

Christoffer Nyströmin tekemän avausmaalin jälkeen West teki nopeasti selväksi kuka on isäntä Luolassa. Kotijoukkueen yhdeksän ensimmäistä maalia meni seitsemän eri pelaajan nimiin ja siihen oli ÅIFK:n vaikea tarttua mitenkään. Peli oli vartissa 8-3 ja West piti yllä mukavaa vauhtia, kruununa Rasmus Hallbäckin ja Simon Wörlundin kaksi peräkkäistä kontramaalia. Tomi Kurppa torjui, ei loisteliaasti mutta varmasti, puolustus oli Teemu Hertolan johdolla tiivis ja hyökkäyspeli oli vauhdikasta.

Pietari Kapin ottaman aikalisän jälkeen (18 min, 10-4) ja maalivahdin vaihdoksen myötä (Axel Lindberg ulos, Benjamin Nordström sisään) peli tasoittui hieman mutta turkulaiset pysyivät edelleen askeleen verran isäntien varjossa. Vieraiden tehokkain oli Ari Nurminen kolmella osumallaan, Westin maalintekovastuun omi itselleen Benny Broman, joka hyödynsi vieraiden puolustuksen aukot seitsemän maalin edestä. Kuudesta viimeisestä kotijoukkueen maalista Benny teki viisi.

Toisen jakson West avasi tyrmäävästi. Patrik Roslanderin torjunnat ja Fredrik Kvistin kaksi maalia siivitti Westin karkuun. Kymmenessä minuutissa viiden maalin taukojohto oli kasvanut jo yhdeksään maaliin (20-11). Tilanteessa 21-12 (43 min) vieraiden niskat taitettiin lopullisesti poikki kun Tapio Tierala ensin sähelsi puolinopeassa pallon vastustajille päästäen Vilppu Kuuluvaisen kontraan. Patrik Roslander teki illan komeimman torjunnan ja vastahyökkäyksestä Sam Kihlstedt vei joukkueensa 22-12 johtoon ja Daniel Wakenen kaksiminuuttiselle.

Toisen jakson West-maalia vartioinut Roslander nousi ottelun parhaaksi pelaajaksi 11 torjunnallaan, niiden joukossa mm. Kuuluvaisen em. kontra sekä seitsemän metrin heitto. Tomi Kurppa torjui avausjaksolla 9 palloa joten Westin maalivahtiosasto pääsi jälleen torjunnoillaan yli 50 prosentin.

Kentällä määräsi Benny Broman, jota säestivät takamiehistä hyvään vireeseen viime otteluissa päässyt Tapio Tierala ja Simon Wörlund. Teemu Hertola ja Sam Kihlstedt olivat jälleen puolustuksen tuki ja turva pitäen myös hyökkäyspäässä vastustajansa kiireisinä.

Turkulaisten peliä pyöritti pääasiassa Ari Nurminen. Andreas Nyström nousi toisella jaksolla ottelun jo ratkettua esiin, molempien saldoksi merkittiin viisi osumaa.

Play off-rajan ympäristö tiivistyi
Dicken kävi Porvoossa haastamassa Akilleksen joka yritti saalistaa viikon toista voittoa. Dicken voitti 29-25 ja nousi samalla sekä Akilleksen että ÅIFK:n rinnalle ja maalieronsa ansiosta kaksikon ohi kuudenneksi. Atlas sai tyytyä kotihallissaan yhteen pisteeseen 25-25 tasapelistä HIFK:n kanssa.

Ottelun kulku:
  5 min:
10 min:
15 min:
20 min:
25 min:
30 min:
  3 -   2
  4 -   2
  7 -   3
11 -   5
13 -   7
15 - 10
   35 min:
40 min:
45 min:
50 min:
55 min:
60 min:
17 - 11
20 - 12
23 - 13
25 - 15
26 - 18
29 - 19

Ottelun tilastot:

Maalit:
HC West: Benny Broman 9 (3), Tapio Tierala 5, Simon Wörlund 3, Joacim Broman 3, Rasmus Hallbäck 2, Teemu Hertola 2, Fredrik Kvist 2, Sam Kihlstedt 2, Joona Raerinne 1, Dennis Smeds -, Richard Sundberg -, Tomi Kurppa (mv) -, Patrik Roslander (mv) -.

ÅIFK: Ari Nurminen 5 (1), Andreas Nyström 5, Frank Isaksson 3, Vilppu Kuuluvainen 2 (1), Christoffer Nyström 2, Henri Mannonen 1, Stefan Salonen 1, Daniel Wakene -, Robin Sundström -, Peter Vikman -, Henri Mohn -, Axel Lindberg (mv) -, Benjamin Nordström (mv) -.

Ulosajot:
HC West: Joacim Broman.

ÅIFK: Daniel Wakene.

Varoitukset:
HC West: Benny Broman, Teemu Hertola, Joona Raerinne.

ÅIFK: Henri Mannonen, Vilppu Kuuluvainen, Christoffer Nyström.

Yleisöä:
160.

Erotuomarit:
Jan Rönnberg, Christian Westerlund.

Ottelun tähtipelaajat:
   Patrik Roslander, HC West
Benny Broman, HC West
Andreas Nyström, ÅIFK

HC Westin tähtipelaajat SM-liigassa »

Miesten SM-liigan jokaisessa ottelussa valitaan kolmen, kahden ja yhden tähden pelaaja. Kauden päätteeksi eniten tähtiä keränneet pelaajat muodostavat SM-liigan All Stars-kentällisen. Tähtien perusteella valitaan myös kuukausittain kuukauden tähtipelaaja.

Viralliset:
Ottelufaktat »
Ottelupöytäkirja (PDF) »

Vastapuolen versio:
ÅIFK »

 

    
Tulospalvelu:
Otteluohjelmat, tulokset ja tilastot »
    
Otteluraportit »
    
Tilastot SM-liigassa »
Tilastot SM-liigan Play off-otteluissa »
Tilastot SM-liigan runkosarjassa »
    
Tehot SM-liigassa »
Tehot SM-liigan Play Off-otteluissa »
Tehot SM-liigan runkosarjassa »
    
Tähdet SM-liigassa 2010-2011 »
    

« Takaisin edelliselle sivulle
HC WEST 2004