Otteluraportit


Fenix ei edelleenkään viihdy Luolassa
HC West - HC Fenix 27 - 20 (15 - 10)

[20.2.10]
HC:t West ja Fenix pelasivat harventunein joukoin ottelun jonka West piti vaivattomasti hallinnassaan alkuvihellyksestä loppusummeriin. Westin 11. peräkkäinen voitto Fenixistä kirjattiin lopulta lukemin 27-20 (15-10).

Kotijoukkueen riveistä puuttui koko loppukauden pois olevien lisäksi Simon Wörlund ja Joona Hertola, Fenix puolestaan tasasi puntteja mm. Ari Nurmisen, Bert-Jan Pustonskin ja ottelun alkuminuuteilla loukkaantuneen Frank Isakssonin poissaoloilla.

Paikalla olleista säväytti erityisesti Benny Bromanin peli. Benny teki kentällä varsinkin ottelun alussa mitä halusi ja johti joukkonsa viidessä minuutissa jo 5-1 johtoon. Vain neljällä takamiehellä matkassa ollut West pelasi maltillisesti ja järkevästi ja taktiikka toi myös tulosta.

Parhaimmillaan West johti ottelua avausjaksolla jo 14-8 (28 min.) ja olisi paremmalla viimeistelyllä voinut ratkaista ottelun siihen paikkaan mutta Henri Mannosen toinen kaksiminuuttinen toikin vieraat neljän maalin päähän (14-10). Avausjakson päätti Westin Joacim Bromanin hienosti pelattu laitamaali ja Henrik Mohnin vain kuusi sekuntia ennen taukoa ottama kakkonen.

Joukkueet jatkoivat tauon jälkeen varsin tasaväkisesti aina tilanteeseen 19-14 (41 min.) asti kunnes Westin peli sekosi hetkeksi. Fenix hyödynsi Fredrik Kvistin ja Teemu Hertolan jäähyt ja pääsi Vilppu Kuuluvaisen kolmella osumalla jo kahden maalin päähän (19-17, 45 min.) mutta kiri tyrehtyi Robin Sundströmin ottamaan kaksiminuuttiseen, jonka aikana, ja jälkeen, Benny Broman ja Joona Raerinne ratkaisivat ottelun (22-17, 49 min.).

Pietari Kapi käytti aikalisänsä 51. minuutin kohdalla mutta Fenix ei enää päässyt sinuiksi Westin kanssa. West vei 11 minuutin jakson (47-58 min) maalein 8-1. Tomi Kurppa teki tässä vaiheessa tukun huipputorjuntoja ja avasi Westin sähäköihin vastaiskuihin, jotka tehosivat.

Kentän ylivoimaisesti paras pelaaja oli 11 maalia niitannut Benny Broman. 17 heittoa, joista kaksi rankkaria, torjunut Kurppa ja ajoittain heittoaan hakenut Joona Raerinne olivat myös vieraita parempia. Fenixin ykkönen oli ensimmäistä kertaa ainakin Westiä vastaan varteenotettavan vastuksen tarjonnut Andreas Nyström. Kilpailun maalivahtien paremmuudesta voitti Kurppa sillä vieraiden Ville Nordqvist onnistui vain ajoittain nousemaan maajoukkuemieheltä odotettavalle tasolle.

SIF räväytti Karjaalla
Kierroksen kovimmasta tuloksesta vastasi SIF, joka kellisti kahdella Hagmannilla maustetun BK-46:n vieraskentällä maalein 25-21 ja nousi samalla kolmanneksi sarjataulukossa juuri BK:n ohi.

Cocks voitti Myyrmäessä Atlaksen samoin lukemin ja kun HIFK samaan aikaan päihitti kotonaan Akilleksen 37-30, jatkuu taistelu pudotuspeliviivan ympärillä edelleen kiivaana. Mikäli tähtirinnat voittavat sunnuntaina Dickenin, joutuu Atlas vuorostaan takaa-ajajaksi.

Keskikasti saattaa viimeisillä kierroksilla saada aikaan hyvinkin kiharat loppuratkaisut sillä Fenixillä on jäljellä vielä ottelu sekä SIF:iä että BK-46:tta vastaan. Viimeinen pudotuspelipaikka ratkennee keskiviikkona 10.3. ottelussa HIFK-Atlas.

Ottelun kulku:
  5 min:
10 min:
15 min:
20 min:
25 min:
30 min:
  5 -   1
  6 -   3
  8 -   4
10 -   5
12 -   8
15 - 10
   35 min:
40 min:
45 min:
50 min:
55 min:
60 min:
17 - 12
18 - 14
19 - 17
22 - 17
25 - 18
27 - 20

Ottelun tilastot:

Maalit:
HC West: Benny Broman 11 (1), Joona Raerinne 6, Joacim Broman 3, Dennis Smeds 2, Gustaf Ahlroos 2, Teemu Hertola 1,Jan Sundström 1, Richard Sundberg 1, Jani Huttunen -, Sam Kihlstedt -, Fredrik Kvist -, Tomi Kurppa -, Felix Holmberg -.

HC Fenix: Andreas Nyström 6, Vilppu Kuuluvainen 4, Niko Leikama 4, Stefan Salonen 2, Christoffer Nyström 2, Frank Isaksson 1, Henrik Mohn 1, Daniel Wakene -, Henri Mannonen -, Robin Sundström -, Christopher Metsämäki -, Lassi Sahlberg -, Ville Nordqvist -, Benjamin Nordström -.

Ulosajot:
HC West: Dennis Smeds, Fredrik Kvist, Sam Kihlstedt.

HC Fenix: Henri Mannonen 2, Robin Sundström, Vilppu Kuuluvainen, Henrik Mohn.

Varoitukset:
HC West: Benny Broman, Sam Kihlstedt.

HC Fenix: Henri Mannonen, Christoffer Nyström, Andreas Nyström.

Yleisöä:
125.

Erotuomarit:
Jan Helander, Henrik Lindroos.

Ottelun tähtipelaajat:
   Benny Broman, HC West
Joona Raerinne, HC West
Andreas Nyström, HC Fenix

HC Westin tähtipelaajat SM-sarjassa »

Miesten SM-sarjan jokaisessa ottelussa valitaan kolmen, kahden ja yhden tähden pelaaja. Kauden päätteeksi eniten tähtiä keränneet pelaajat muodostavat SM-sarjan All Stars-kentällisen. Tähtien perusteella valitaan myös kuukausittain kuukauden tähtipelaaja.

Ottelufaktat liiton tulospalvelussa »

Lisää ottelusta:
Intervju med Mikael Källman (YLE Sporten 20.2.10) »
Intervju med Andreas Nyström (YLE Sporten 20.2.10) »

Vastapuolen versio:
HC Fenix »

 

    
Tulospalvelu:
Otteluohjelmat, tulokset ja tilastot »
    
Otteluraportit »
    
Tilastot SM-runkosarjassa »
    
Tehot SM-runkosarjassa »
    
Tähdet SM-sarjassa 2009-2010 »
    
SM-sarjan 2009-2010 tilastot »
HC WEST 2004