Otteluraportit


Cocks niisti Westin kärkiottelussa
HC West - Cocks 18 - 27 (8 - 13)

[14.11.09]
Kahdessa viime ottelussaan pelaajakadosta kärsinyt HC West jäi hallitsevan Suomen mestarin Cocksin jalkoihin Luolassa. Ykkösmiehistöllään läpi ottelun ajanut vierasjoukkue vei selkeän 27-18 voiton vain kahdeksan kenttäpelaajaa kasaan saaneesta kaiken maailman taudeista kärsivästä kotijoukkueesta ja jatkaa sarjakärjessä puhtaalla pelillä.

West kykeni vielä avausjaksolla tasapäiseen taisteluun Cocksin kanssa, vaikka ero taukoon mennessä olikin venähtänyt viiteen maaliin. Ratkaisevaksi osa-alueeksi osoittautui Westin ylivoimapeli, joka söhlittiin pahemman kerran. West hävisi kuudella viittä vastaan pelaamansa kuusi minuuttia kaikkiaan 0-4. Pisteeksi iin päälle puolustuksen uinahtelu päästi Cocksin Antti Rogenbaumin väsäämään täysin vapaasti viivalta joukkueensa kaksi viimeistä maalia (7-12 ja 8-13).

Avausjakson, ja koko ottelun paras westiläinen oli maalivahti Tomi Kurppa, jonka torjunnat antoivat joukkueelleen toivonkipinöitä toisensa jälkeen. Mies pysäytti jo ensimmäisen puolituntisen aikana tukun lähiheittoja ja hyökkäyspään virheistä lähtenyttä kolme puhdasta kontrausta peräjälkeen. Kaukoheitot aiheuttivat Kurpalle enemmän päänvaivaa kun puolustuslinjasta ei löytynyt apuja riittävästi.

Westin punnertaminen samojen miesten voimin näännytti lopulta miehistön joka joutui taipumaan vahvemmilleen. Cocks repäisi toisen jakson 7. minuutista (11-15) eteenpäin lopullisen voittoon riittäneen kaulan pitämällä maalinsa puhtaana reilun kymmenen minuutin ajan (48 min, 11-20).

Cocksilla oli ottelussa jälleen kerran tutut ratkaisijat. SM-sarjan paras pelaaja Kristo Järve johti joukkueensa peliä ja toimi välillä amerikkalaisesta jalkapallosta paremmin tunnettuna Quarter backina syöttäessään ensin Antti Valon (11-19) ja heti perään Teemu Tammisen (11-20) maalintekoon kovilla läpi kentän syötöillä yhdeksän metrin laueelta toiselle. Teemu Tamminen teki 10 maalia mutta tuhri muutaman avopaikan, Valentyn Koshovy torjui erityisesti toisella jaksolla tarkasti.

Westin tehot lepäsi Benny Bromanin ja Tapio Tieralan harteilla. Joona Raerinteen säästeltyä turhaan pyssyään sai Cocksin isokokoinen puolustusmuuri vapaasti lojua kuudessa metrissä ja pitää itseään pienemmät vastustajansa helposti loitolla kun kaukoheittouhka puuttui tyystin. Maalipaikkoihin kyllä päästiin kun liikettä oli tarpeeksi mutta sitä oli tällä kertaa vain ajoittain. Sam Kihlstedt pelasi täydet 60 minuuttia Westin ainoana sentterinä ja jälleen hankittua pari seitsemän metrin heittoa omilleen sekä kaksiminuuttista vastustajalle.

BK-46 maksoi kalavelat Siuntiossa
Lauantain toisessa ottelussa keskikastin joukkueet jatkoivat Westille sopivaa ristiinpelaamistaan kun BK-46 kävi Siuntiossa riistämässä kaksi sarjapistettä sarjakolmoselta SIF:ltä ja nousi itse kolmanneksi, neljän pisteen päähän Westistä. Mikäli HIFK voittaa sunnuntaina paikallisottelussa Dickenin, on sijoilla 3-6 neljä joukkuetta yhden pisteen sisällä.

Ottelun kulku:
  5 min:
10 min:
15 min:
20 min:
25 min:
30 min:
  2 -   4
  2 -   6
  5 -   7
  6 -   8
  7 - 11
  8 - 13
   35 min:
40 min:
45 min:
50 min:
55 min:
60 min:
  9 - 15
11 - 16
11 - 17
13 - 21
16 - 23
18 - 27

Ottelun tilastot:

Maalit:
HC West: Benny Broman 5 (4), Tapio Tierala 3, Joacim Broman 3, Gustaf Ahlroos 2, Joona Raerinne 2, Simon Wörlund 1, Dennis Smeds 1, Sam Kihlstedt 1, Tomi Kurppa -, Cajitan Ywaya -.

Cocks: Teemu Tamminen 10, Kristo Järve 6, Antti Valo 3, Antti Rogenbaum 2, Jani Tuominen 2 (1), Niko Bergholm 2, Ville Viljanen 1, Olli Kuparinen 1, Dmytro Kamelin -, Valdar Noodla -, Arttu Tamminen -, Valentyn Koshovy -, Timo Puhakka -, Theodotos Christou -.

Ulosajot:
HC West: Tapio Tierala 2, Gustaf Ahlroos.

Cocks: Dmytro Kamelin, Arttu Tamminen, Niko Bergholm.

Varoitukset:
HC West: Simon Wörlund, Gustaf Ahlroos, Joona Raerinne.

Cocks: Dmytro Kamelin, Kristo Järve.

Yleisöä:
160.

Erotuomarit:
Sami Kinnari, Joonas Laitinen.

Ottelun tähtipelaajat:
   Kristo Järve, Cocks
Teemu Tamminen, Cocks
Tomi Kurppa, HC West

HC Westin tähtipelaajat SM-sarjassa »

Miesten SM-sarjan jokaisessa ottelussa valitaan kolmen, kahden ja yhden tähden pelaaja. Kauden päätteeksi eniten tähtiä keränneet pelaajat muodostavat SM-sarjan All Stars-kentällisen. Tähtien perusteella valitaan myös kuukausittain kuukauden tähtipelaaja.

Ottelufaktat liiton tulospalvelussa »

Lisää ottelusta:
Tapio Tierala efter toppmötet (YLE Sporten 14.11.09) »

Vastapuolen versio:
Cocks »

 

    
Tulospalvelu:
Otteluohjelmat, tulokset ja tilastot »
    
Otteluraportit »
    
Tilastot SM-runkosarjassa »
    
Tehot SM-runkosarjassa »
    
Tähdet SM-sarjassa 2009-2010 »
    
SM-sarjan 2009-2010 tilastot »
HC WEST 2004