Otteluraportit


HC Fenix kaatui vaikeuksitta Turussa
HC Fenix - HC West 27 - 36 (12 - 19)

[8.11.08]
Kuva: Ville Vuorinen
Liian liukas. Johan Engström oli HC Fenixin puolustukselle aivan liian hankala pideltävä. Mies teki ottelussa maalin aina kun niin päätti. Kuva: Ville Vuorinen
HC Fenix ei aiheuttanut pulmia HC Westille joukkueiden kohtaamisessa Turussa vaikka vatsatauti olikin kaatanut osan Westin pelaajista ennen ottelua. Westin riveistä puuttui mm. Joona Raerinne, lisäksi pelanneesta miehistöstä taudin kourissa oli viime päivänä olleet mm. Benny Broman ja Rasmus Wahl.

Kynnelle kyenneet kymmenen kenttäpelaajaa pitivät ottelussa sen verran vauhtia yllä ettei isännät pysyneet kärryillä pariakymmentä minuuttia kauempaa. Joukkueet pyöräyttivät ottelussa kaikkiaan 63 maalia, joista West teki 36 ja Fenix 27.

West aloitti ottelun vahvasti ja johti kahdeksan minuutin jälkeen 6-3. Fenix pysyi kuitenkin sitkeästi kannassa aina 20. minuutille saakka (11-12) Ari Nurmisen viidellä, Jonathan Rehnbergin neljällä ja Niko Leikaman kahdella maalilla.

Kotijoukkueen turmaksi koitui Henrik Mohnin 22. ja Nurmisen 24. minuutilla saamat kaksi peräkkäistä jäähyä jotka West hyödynsi tehokkaasti ja karkasi seitsemän maalin putken myötä tavoittamattomiin. Benny Broman nautti maalinteosta ennen taukoa seitsemän kertaa Johan Engströmin osuttua viidesti. Tomi Kurppa vastasi taukoon mennessä 13 torjunnasta.

West lisäsi toisen jakson alussa johdon nopeasti kymmeneen maaliin (14-24, 37 min.) ja valmentaja Mikael Källman vaihtoi kentälle näyttöpaikkaa ja enemmän peliaikaa kaipaavia pelaajiaan. Heistä erityisesti Simon Wörlund näytti hyvää pelihuumoria ja asennetta. Varttitunnin vahva esitys toi saaliiksi kuusi komeaa maalia.

Fenix kaatui lopulta varsin vaivattomasti. Tomi Kurppa pesi mennen tullen Fenixin maalivahtiosaston ja Westin pelaajamateriaali oli muutaman vakiojäsenen poissaolosta huolimatta riittävän leveä. Fenix eli vain kahden pelaajan menestyksen varassa, Westillä oli asettaa jokaiselle pelipaikalle kavereita jotka pystyivät ratkaisuihin.

100. SM-maalinsa Westissä tehnyt lokakuun SM-sarjan Hbl-tähtipelaaja Benny Broman, Johan Engström, Rasmus Wahl ja Simon Wörlund kentällä sekä Tomi Kurppa maalissa olivat isännille liian vaikeita vastustajia. Westin kolme vakiosentteriä oli pois kokoonpanosta mutta maajoukkueessa sentterin paikalla pelannut Tapio Tierala pystyi hyvin liikkuvuudellaan paikaamaan Hertoloiden ja Jani Huttusen jättämän aukon.

Akilles laittoi HIFK:n lujille
Lauantain kolmessa muussa ottelussa ei voittajien nimet olleet yllättäviä. Cocks löi Atlakselle luun kurkkuun heti kättelyssä johdettuaan viiden minuutin jälkeen jo 7-1, voittaen ottelun lopulta 38-21. BK-46 voitti Dickenin Pirkkolassa 38-27 ja HIFK:n vieraana ollut Akilles järjesti kierroksen loppukirin noustuaan lopulta kahden maalin päähän HIFK:n johdettua ottelua vartti ennen loppua 12 maalilla. Loppulukemat 28-26.

Ottelun kulku:
  5 min:
10 min:
15 min:
20 min:
25 min:
30 min:
  2 -   4
  5 -   7
  6 -   9
10 - 12
11 - 16
12 - 19
   35 min:
40 min:
45 min:
50 min:
55 min:
60 min:
13 - 22
16 - 25
18 - 28
21 - 31
25 - 34
27 - 36

Ottelun tilastot:

Maalit:
HC West: Benny Broman 12 (4), Johan Engström 8, Simon Wörlund 6 (1), Rasmus Wahl 4 (2), Jakob Engström 2, Steffen Eckstein 2, Dennis Smeds 1, Tapio Tierala 1, Fredrik Kvist -, Joacim Broman -, Tomi Kurppa -, Cajitan Ywaya -.

HC Fenix: Ari Nurminen 9 (2), Jonathan Rehnberg 7, Lari Lapintie 2, Niko Leikama 2, Christoffer Nyström 2, Henrik Nilsson 1, Lassi Sahlberg 1, Totti Tailas 1, Vilppu Kuuluvainen 1, Stefan Salonen 1, Lassi Sahlberg -, Henrik Mohn -, Benjamin Nordström -, Peter Sarlin -.

Ulosajot:
HC West: Rasmus Wahl 2, Tapio Tierala.

HC Fenix: Vilppu Kuuluvainen, Henrik Mohn 2, Ari Nurminen.

Varoitukset:
HC West: Benny Broman, Rasmus Wahl.

HC Fenix: Vilppu Kuuluvainen, Ari Nurminen.

Yleisöä:
142.

Erotuomarit:
Jan Rönnberg, Christian Westerlund.

Ottelun HBL-tähtipelaajat:
   Benny Broman, HC West
Tomi Kurppa, HC West
Jonathan Rehnberg, HC Fenix

HC Westin tähtipelaajat SM-sarjassa »

Hufvudstadsbladet valitsee miesten SM-sarjan jokaisessa ottelussa kolmen, kahden ja yhden tähden pelaajan. Kauden päätteeksi eniten tähtiä keränneet pelaajat muodostavat SM-sarjan All Stars-kentällisen. Tähtien perusteella valitaan myös kuukausittain kuukauden tähtipelaaja.

Ottelufaktat liiton tulospalvelussa »

Lisää ottelusta:
Turun Sanomat 9.11.08 »
CANews.fi 9.11.08 »

Aiheeseen liittyviä linkkejä:
HC Westin henkilökohtaiset ennätykset »

Vastapuolen versio:
HC Fenix »

 

    
Tulospalvelu:
Otteluohjelmat, tulokset ja tilastot »
    
Otteluraportit »
    
Tilastot SM-runkosarjassa »
    
Tehot SM-runkosarjassa »
    
Tähdet SM-sarjassa 2008-2009 »
    
MSM heitto- ja torjuntatilastot
2008-2009 »
HC WEST 2004