Otteluraportit


West parempi BK:ta kautta linjan
HC West - BK-46 29 - 20 (18 - 12)

[11.10.08]
Kuva: Ville Vuorinen
Joona Raerinteen tykki puhui BK:ta vastaan tyrmäävästi. Kuva: Ville Vuorinen
HC West jatkoi kipuamistaan sarjataulukossa ylöspäin otettuaan kolmannen perättäisen voiton SM-sarjassa. West kyykytti kotiluolassaan kovasti odotetussa ottelussa sarjan lyömättömästi aloittaneen Karjaan BK-46:n 29-20 (18-12).

Karjaalaisten ensimmäinen tappio kuluvan kauden sarjassa tuli varsin hyvätasoisen ottelun jälkeen. Molemmat joukkueet pelasivat ennakkoluulottomasti ja vauhdikkaasti varsinkin avausjaksolla, jota West hienokseltaan hallitsi. Kymmenen minuutin jälkeen West johti 6-3 ja kolmen-neljän maalin ero pysyi sitkeästi aina ottelun 25. minuutille, jonka jälkeen isännät teki kolme maalia putkeen ja karkasi jo 17-10 johtoon.

Westin pelin sielu oli ehdottomasti kauden parhaan ottelunsa pelannut sentteri Joona Hertola, jolla riitti virtaa niin puolustus- kuin hyökkäyspelissäkin. Joona riensi innokkaasti lähes jokaiseen vastahyökkäykseen ja aiheutti paniikkia BK-puolustuksen seassa. Joona Raerinne liittyi kaimansa seuraan jakson puolivälissä ja paukutti kymmenen minuutin sisään neljä maalia. Taukolukemiksi kirjattiin 18-12.

Totuuden nimissä on sanottava että ero olisi tauolla voinut olla jo ainakin tuplasti suurempi mutta Martin Pråhlin pelastukset BK-maalilla pitivät eron karjaalaisille edes jokseenkin siedettävinä. Pråhl napsi viiden Westin kontrauksen lisäksi tukun muita avopaikkoja ja oli selkeästi BK:n paras pelaaja.

Vieraat pistivät toisen jakson alkuun kaikkensa peliin ja kavensivat lukemiin 19-16 (34 min.) ennenkuin Westin kone hyrähti jälleen käyntiin. Westin alkukauden tasaisin suorittaja Johan Engström oli mahdoton pideltävä BK-puolustukselle ja West pilkkoi vieraiden linjan kerta toisensa jälkeen.

Tilanteessa 25-17 (49 min.) Karjaan valmentaja Christer Lundqvist oli pakotettu käyttämään aikalisän, jonka jälkeen ottelu kyllä tasoittui mutta kun West ei suostunut pelaamaan pienimmälläkään riskillä, ei karjaalaisilla ollut toivoa paremmasta.

Westin Jakob Engström pelasi BK:ta vastaan sadannen SM-sarjaottelunsa Westin riveissä, tuloksena jälleen hieno puolustuspeli ja kaksi maalia. Joona Hertola tälläsi ottelussa HC Westin 4000. maalin SM-sarjassa.

Tasoero Riihimäellä
Englantilaisittain äännetty käsipalloklassikko Riihimäellä oli varsinainen maalijuhla. Cocks siirtyi sarjakärkeen voitettuaan Dickenin 43-26. Turussa HC Fenix jatkoi "oikeiden otteluiden" voittamista vietyään SIF:n päänahan kahden SM-sarjan untuvikkovalmentajan välienselvittelyssä maalein 32-28, oltuaan ottelun alussa jo 9-3 tappiolla.

Sunnuntaina Myyrmäessä Atlas lisäsi sarjanousija Akilleksen tuskaa sarjan tyvipäässä. Selkeä 32-23 voitto porvoolaisista nosti Atlaksen tasapisteisiin Westin kanssa ja jätti Akilleksen edelleen sarjajumboksi ja pisteittä.

Ottelun kulku:
  5 min:
10 min:
15 min:
20 min:
25 min:
30 min:
  3 -   1
  6 -   3
  8 -   5
12 -   8
15 - 10
18 - 12
   35 min:
40 min:
45 min:
50 min:
55 min:
60 min:
21 - 16
23 - 17
24 - 17
26 - 18
28 - 19
29 - 20

Ottelun tilastot:

Maalit:
HC West: Joona Hertola 5, Tapio Tierala 5, Johan Engström 5, Joona Raerinne 5, Jakob Engström 2, Jani Huttunen 2, Joacim Broman 2, Benny Broman 1 (1), Rasmus Wahl 1, Steffen Eckstein 1, Simon Wörlund -, Fredrik Kvist -, Tomi Kurppa -, Cajitan Ywaya -.

BK-46: Robin Karlsson 6 (5), Olli-Pekka Korpimäki 4, Sami Silfver 3, Oscar Kihlstedt 2, Thomas Lindberg 1, Niklas Andersson 1, Andreas Forsen 1, Robin Mattsson 1, Jasper Hellberg 1, Mikael Tötterman -, Nico Rönnberg -, Sam Kihlstedt -, Martin Pråhl -, Mikael Heinonen -.

Ulosajot:
HC West: Joona Hertola, Tapio Tierala 2.

BK-46: Thomas Lindberg 2, Olli-Pekka Korpimäki, Robin Mattsson.

Varoitukset:
HC West: Joona Hertola, Rasmus Wahl, Steffen Eckstein.

BK-46: Thomas Lindberg, Andreas Forsen, Olli-Pekka Korpimäki.

Yleisöä:
154.

Erotuomarit:
Mikael Lindroos, Jan-Erik Leandersson.

Ottelun HBL-tähtipelaajat:
   Joona Raerinne, HC West
Johan Engström, HC West
Martin Pråhl, BK-46

HC Westin tähtipelaajat SM-sarjassa »

Hufvudstadsbladet valitsee miesten SM-sarjan jokaisessa ottelussa kolmen, kahden ja yhden tähden pelaajan. Kauden päätteeksi eniten tähtiä keränneet pelaajat muodostavat SM-sarjan All Stars-kentällisen. Tähtien perusteella valitaan myös kuukausittain kuukauden tähtipelaaja.

Ottelufaktat liiton tulospalvelussa »

Lisää ottelusta:
Johan Engström: "Normal uppladdning och väntad seger" (YLE Sporten 11.10.08) »
Mikael Källman: "Vi vann trots mycket slarv" (YLE Sporten 11.10.08) »
Robin Karlsson: "Vi kan bättre än så här" (YLE Sporten 11.10.08) »
Hufvudstadsbladet 9.10.08 »
Västra Nyland 12.10.08 »
Länsiväylä 14.10.08 »
Etelän Uutiset 15.10.08 »

Aiheeseen liittyviä linkkejä:
Jakob Engströmille sata SM-ottelua Westissä »
HC West henkilökohtaiset ennätykset »

Vastapuolen versio:
BK-46 »

 

    
Tulospalvelu:
Otteluohjelmat, tulokset ja tilastot »
    
Otteluraportit »
    
Tilastot SM-runkosarjassa »
    
Tehot SM-runkosarjassa »
    
Tähdet SM-sarjassa 2008-2009 »
    
MSM heitto- ja torjuntatilastot
2008-2009 »
HC WEST 2004