Otteluraportit


West päätti runkosarjan rennosti
HC West - HIFK 38 - 27 (19 - 15)

[8.3.06]
HC West ja HIFK päättivät maalijuhliin latomalla ottelussa kaikkiaan 65 maalia, mikä on suurin koskaan HC Westin kotiotteluissa saavutettu yhden ottelun maalimäärä. Westin selkeä 38-27 voitto jätti HIFK:n sarjassa viimeiseksi ja sysäsi helsinkiläiset SM-karsintaan jossa se kohtaa I-divisioonan kakkosen.

Joukkueet aloittivat maalijuhlat vauhdikkaasti. Kun kummankaan joukkueen puolustus ei innostunut urotekoihin, sai West pelasi palloja kevyenoloisesti viivalle, josta Teemu Hertola onnistui jo ensimmäisen kymmenen minuutin aikana niittaamaan neljä maalia, HIFK:n tehoista puolestaan vastasi takaheitoilla ja läpiajoilla Joni Furstenborg.

Parinkymmenen minuutin kohdalla West johti peliä jo 14-7 ja HIFK:n pelitamineisiin sonnustautunut valmentaja Petri Väyrynen otti aikalisän, joka silminnähden piristi vierasjoukkuetta. HIFK kuroi eroa maali maalilta ja voitti kahdeksan minuutin jakson 6-0, nousten jo kahden maalin päähän.

Jakson lopussa isäntien riveistä nousi esiin trio Joel Sjölund-Simon Wörlund-Sebastian Widbom, joiden maalit veivät Westi tauolle neljän maalin (19-15) johdossa. Westin maalissa avausjakson pelannut Tomi Kurppa torjui 10 heittoa mutta joutui harmikseen usein ylivoimaisen tehtävän eteen kun Westin puolustusrivistö ei juurikaan apuja tarjonnut.

Toisen jakson maalissa pelannut Christian Segersven sai kenttäväeltä melkoisen tervetuliaistoivotuksen kun Furstenborg päästettiin avopaikkoihin ja mies teki kaksi maalia ennen kuin ensimmäinen minuutti oli umpeutunut.

West pääsi pian pelaamaan pariin otteeseen ylivoimaa, joiden aikana joukkue karkasi jälleen omille teilleen (26-19, 39 min.). Lopullisen ratkaisun ottelulle toi Jani Huttusen sisääntulo. Puheliaan miehen maineessa oleva ikiliikkuja sai Furstenborgin kuriin aktiivisuudellaan ja kun muukin miehistö innostui miehen esimerkistä, alkoi puolustus toimia paremmin. HIFK:n ykköstykki katosi kuvioista lopullisesti.

HIFK:n hyökkäykset lyhenivät kun jokainen kävi vuorollaan kokeilemassa Segersvenin taitoja. Tuloksena torjuntamäärän huikea kasvu ja liuta kotijoukkueen kontrauksia, joissa häärivät vuorollaan sekä laiturit Jan Sundström ja Wörlund, että sentterit Hertola ja Huttunen, jotka kertaalleen kävivät kahdestaan huiputtamassa HIFK:n puolustajia. Westin viimeisen maalin tämän kauden runkosarjassa tälläsi hyvän ottelun pelannut Joel Sjölund, joka palkittiin ottelun jälkeen kahdella tähdellä.

Ottelun tähtiraati häikäistyi ottelun lopussa maaleja latoneen Simon Wörlundin maalikimaraan. Sjölund ja ennen kaikkea Teemu Hertola oli vauhdikkaalla pelituulella läpi ottelun. Isäntien kentällä käyneestä porukasta ainoastaan joukkueen kuopus Dennis Smeds jäi ilman maalia. Segersvenille kirjattiin toisen jakson aikana vaikeasta alusta huolimatta lopulta huikeat 21 torjuntaa. Vieraiden riveistä Joni Furstenborg oli ehdoton ykkönen.

West jatkaa siis kauttaan pudotuspeleissä, joissa välierävastustajaksi osui Riihimäellä rökäletappion kokenut SIF. Vakavaa pohdittavaa Kauniaisten joukkueelle tuo muutaman pelaajan vammojen laatu. Marcus Möller on loppukauden varmasti sivussa, Tapio Tieralan ja Johan Engströmin kolhut saattavat myös pitää miehet sivussa pitkään.

Miesten SM-runkosarjassa on pelaamatta enää ensi lauantainen kenellekään merkityksellinen rästiottelu ÅIFK-SIF. Tiiviissä tahdissa pelattavat välierät alkavat ensi keskiviikkona Siuntiossa ja Karjaalla. Loppuottelupaikka irtoaa kolmella voitolla.

Play off-pelien ohjelma »
Tietoa HC Westin kotiotteluista ja lipuista »

Ottelun kulku:
  5 min:
10 min:
15 min:
20 min:
25 min:
30 min:
  5 -   3
  9 -   6
12 -   7
14 - 10
15 - 13
19 - 15
   35 min:
40 min:
45 min:
50 min:
55 min:
60 min:
23 - 19
26 - 20
27 - 22
31 - 23
34 - 25
38 - 27

Ottelun tilastot:

Maalit:
HC West: Teemu Hertola 8, Joel Sjölund 7, Simon Wörlund 6, Rasmus Wahl 6 (2), Toni Aalto 3, Jan Sundström 3, Jakob Engström 2, Jani Huttunen 2, Sebastian Widbom 1, Dennis Smeds -, Tomi Kurppa -, Christian Segersven -.

HIFK: Joni Furstenborg 10 (3), Johannes Bargum 4, Oskar Köhler 3, Ville Leppänen 3, Sami Hämäläinen 3 (1, Lucas Dovalo 2, Juho Lehtinen 2, Martin Roos -, Petri Väyrynen -, Arthur Franck -.

Ulosajot:
HC West: Simon Wörlund, Jani Huttunen 2, Sebastian Widbom, Jan Sundström 2.

HIFK: Sami Hämäläinen, Johannes Bargum 2.

Varoitukset:
HC West: Teemu Hertola, Rasmus Wahl, Sebastian Widbom.

HIFK: Petri Väyrynen, Johannes Bargum, Juho Lehtinen.

Yleisöä:
102.

Erotuomarit:
Jan Rönnberg, Peter Sundell.

Ottelun tähtipelaajat:
   Simon Wörlund, HC West HC Westin tähtipelaajat SM-sarjassa »
Joel Sjölund, HC West
Joni Furstenborg, HIFK

Miesten SM-sarjan jokaisessa ottelussa valitaan ottelun kolmen, kahden ja yhden tähden pelaaja. Kauden päätteeksi eniten tähtiä keränneet pelaajat muodostavat SM-sarjan All Stars-kentällisen. Tähtien perusteella valitaan myös kuukausittain Kuukauden tähtipelaaja.

Joukkueenjohdon W-tähdistö:
   Teemu Hertolan teho ja tarkkuus: 8 maalia / 9 heittoa!
Senttereiden onnistunut vastaisku
SM-sarjan maalisaldonsa tuplannut Simon

HC Westin joukkueenjohto valitsee kevään 2006 aikana pelattujen pelien tapahtumien joukosta oman epävirallisen tähdistönsä omien kriteereidensä mukaan.

Ottelufaktat liiton tulospalvelussa »

Vastapuolen versio:
HIFK »

 

    
Tulospalvelu:
Otteluohjelmat, tulokset ja tilastot »
    
Otteluraportit »
    
Tilastot SM-sarjassa »
     Tilastot Play off-otteluissa »
     Tilastot SM-runkosarjassa »
    
Tähdet SM-sarjassa 2005-2006 »
HC WEST 2004