Otteluraportit


HC West juoksi Fenixiltä jalat alta
HC West - HC Fenix 30 - 18 (12 - 11)

[1.2.06]
HC West otti odotetut kaksi sarjapistettä kotiluolassaan kun HC Fenix kukistui avausjakson lepsuttelusta huolimatta selvin numeroin. Tauon ja yhden maalin johtoaseman jälkeen West lisäsi tempoa toiselle puoliajalle ja porhalsi vierailtaan karkuun. Loppulukemat 30-18 viimeisteli Johan Engström Marcus Möllerin syötöstä hienolla tupla-japsi-yhdistelmällä.

Joukkueet pelasivat tasaväkisesti ensimmäisen viisiminuuttisen mutta sen jälkeen West karkasi viiden maalin johtoon (7-2, 9 min.) Toni Aallon nakattua pallon kolmasti verkkoon. Viisi maalia oli eroa vielä 21. minuutille saakka (11-6) kun Westin pelaajien liike hiipui ja heittoihin ei enää satsattu kunnolla.

Ville Nordqvist Fenixin maalilla aloitti haparoiden mutta torjui viimeisen kymmmenen minuutin aikana lähes kaikki isäntien yritykset. Fenixin kokenut kaarti Margus Varik, Christer Lundqvist ja Ari Nurminen toivat joukkueensa kahden maalin päähän (11-9, 24 min.) ja tauolle mentäessä ero oli kutistunut yhteen maaliin. Ilman Tomi Kurpan muutamaa hienoa pelastusta olisi vieraat saattaneet hyvinkin johtaa.

Tauolta palasi kentälle latautunut West. Ongelmakohdat paikattiin ja vauhtiin päästyään tempo vain kiihtyi loppua kohden. Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä vaivalloisemmaksi hyytyneen vierasjoukkueen esitys kävi. Tällä kertaa joukkueelta loppui sekä usko että kunto ja lopulta tahto.

Kun West yritti avausjaksolla puoliväkisin heittää kaukaa, keskityttiin toisella läpiajoihin ja kun puolustuksessa lisättiin kovuutta, päästiin pallonriistoilla kontrauksiin. Toisen jakson 18 westiläismaalista peräti 16 tuli joko läpiajoista tai vastahyökkäyksistä.

Kentän kunkkuna hääri Johan Engström, joka liki 4 kuukauden tauon ja parin "lämmittelyottelun" jälkeen löysi jyvän myös heittoihinsa. Jo parissa edellisessä ottelussa mies kyllä pääsi entiseen malliin paikkoihin mutta vasta pelituntuman myötä alkoi tehojakin löytyä. Joffe kahvitti liikkuvuudellaan Mikael Lundinin kahdesti peräkkäin polvilleen ja nousi toisen jakson kuuden maalinsa myötä koko ottelun tehokkaimmaksi pelaajaksi.

Myös isoveli Jakob on oivassa vireessä. Westin ikioman maantiekiitäjän bravuuriksi on tällä kaudella noussut vastustajien kontrien kiinni juokseminen. Tällä kertaa Jacke nappasi palautuspallon omassa päässä ja singahti lopulta päättämään tilanteesta aloittamansa vastahyökkäyksen maaliin.

Tomi Kurppa maalillaan jatkoi mihin Siuntiossa jäi. 24 torjuntaa olisi luullut riittävän ottelun tähdistöön. Teemu Hertola, Tapio Tierala ja Joel Sjölund puolustivat parhaan terän vieraiden pakkikalustosta. Joukkueen sentteriosastollekin saatiin lisää liikkuvuutta Jani Huttusen suoritettua ensiesiintymisensä kauden SM-sarjassa.

HC Fenix vaikuttaa joukkueelta joka ei aina itsekään usko mahdollisuuksiinsa otteluissa. Tällä kertaa joukkue jaksoi kuitenkin taistella, taukoon saakka. Ari Nurminen on selvästi keskenkuntoinen, Margus Varikin jäykkyys silmiinpistävää eikä Jonathan Rehnbergistä ole otteluiden ratkaisijaksi Westin tasoista joukkuetta vastaan. Kun Christer Lundqvistkin joutui jättämään pelikentän kesken ottelun, ei reservistä löydy tarpeeksi tasokkaita pelaajia. Ville Nordqvist on ollut kaikissa kolmessa Westin ja Fenixin kohtaamisessa joukkueensa selkeä ykkönen.

Jos oli Westin edellisessä ottelussa Siuntiossa tuomaritoiminta hukassa niin Westin ja Fenixin ottelussa ei vaikeuksia päässyt tulemaan. Pari Sundell-Westerlund pysyi ajan tasalla eikä kummankaan joukkueen puolelta kuulunut soraääniä, edes silloin kun Marcus Möllerin heitto kimposi maalin tukiraudasta kentälle eikä maalia hyväksytty...

Ottelun kulku:
  5 min:
10 min:
15 min:
20 min:
25 min:
30 min:
  3 -   2
  7 -   3
  9 -   5
10 -   6
12 -   9
12 - 11
   35 min:
40 min:
45 min:
50 min:
55 min:
60 min:
15 - 12
18 - 13
21 - 14
24 - 15
26 - 17
30 - 18

Ottelun tilastot:

Maalit:
HC West: Johan Engström 7, Toni Aalto 5, Jakob Engström 5, Tapio Tierala 4, Marcus Möller 3, Rasmus Wahl 3 (3), Teemu Hertola 1, Joel Sjölund 1, Jan Sundström 1, Jani Huttunen -, Sebastian Widbom -, Dennis Smeds -, Tomi Kurppa -, Christian Segersven -.

HC Fenix: Ari Nurminen 5 (3), Jonathan Rehnberg 4, Mikael Lundin 3, Sadri Beqiri 1, Lari Lapintie 1, Ben Fredriksson 1, Margus Varik 1, Christoffer Nyström 1, Christer Lundqvist 1, Pablo Petit Ortiz -, Totti Tailas -, Peter Wikman -, Ville Nordqvist -, Berndt Lindell -.

Ulosajot:
HC West: Teemu Hertola, Sebastian Widbom.

HC Fenix: Peter Wikman.

Varoitukset:
HC West: Teemu Hertola, Joel Sjölund, Sebastian Widbom.

HC Fenix: Ben Fredriksson, Christoffer Nyström, Mikael Lundin.

Yleisöä:
128.

Erotuomarit:
Peter Sundell, Christian Westerlund.

Ottelun tähtipelaajat:
   Johan Engström, HC West HC Westin tähtipelaajat SM-sarjassa »
Jakob Engström, HC West
Ville Nordqvist, HC Fenix

Miesten SM-sarjan jokaisessa ottelussa valitaan ottelun kolmen, kahden ja yhden tähden pelaaja. Kauden päätteeksi eniten tähtiä keränneet pelaajat muodostavat SM-sarjan All Stars-kentällisen. Tähtien perusteella valitaan myös kuukausittain Kuukauden tähtipelaaja.

Joukkueenjohdon W-tähdistö:
   Toisen jakson asenne ja vauhti
Tomi Kurpan mainiot torjunnat
Komea tupla-japsi hieno päätös ottelulle

HC Westin joukkueenjohto valitsee kevään 2006 aikana pelattujen pelien tapahtumien joukosta oman epävirallisen tähdistönsä omien kriteereidensä mukaan.

Ottelufaktat liiton tulospalvelussa »

Lisää ottelusta:
Turun Sanomat 2.2.06 »

Vastapuolen versio:
HC Fenix »

 

    
Tulospalvelu:
Otteluohjelmat, tulokset ja tilastot »
    
Otteluraportit »
    
Tilastot SM-sarjassa »
     Tilastot Play off-otteluissa »
     Tilastot SM-runkosarjassa »
    
Tähdet SM-sarjassa 2005-2006 »
HC WEST 2004