Otteluraportit


Sarjapisteet Westin mukaan Tammisaaresta
EIF - HC West 21 - 28 (11 - 15)

[28.9.05]
HC West haki täydet sarjapisteet kauden ensimmäisestä matkaottelusta Tammisaaresta. Isäntäjoukkue EIF ei missään vaiheessa kyennyt uhkaamaan vieraiden voittoa vaan joutui taipumaan selvällä seitsemän maalin erolla. Tasoero joukkueiden välillä oli suurempikin sillä EIF päästettiin loppuminuuteilla turhaan kaunistelemaan numeroita.

Ottelun alkutahdit löi kentän kunkuksi kohonnut Tapio Tierala, joka Toni Laakson avausmaalin jälkeen teki kahdessa minuutissa puhtaan hattutempun. Jatkossakin maaliverkot heiluivat Tapen toimesta tiheään, 11 pelimaaliin meni aikaa vain 39 minuuttia. West oli koko avausjakson askeleen edellä tammisaarelaisia ja siirtyi tauolle neljän maalin johdossa.

Toinen jakso oli kokonaisuutena varsin heikkotasoista käsipalloilua. West karkasi hyvissä ajoin tavoittamattomiin ja teki jatkossa vain tarvittavan. Totuuden nimessä on sanottava että maaliero olisi voinut olla huomattavastikin suurempi mikäli vierailla olisi ollut keskittyminen kohdallaan toisen puoliajan havaijipallojakson aikana.

Joukkueet hurvittelivat tilanteessa 15-23 lähes täyden kymmenminuuttisen ilman maaleja. EIF:n maalivahti Mats Holmqvist napsi tuolloin mm. kolme nopeaa vastahyökkäystä sekä yhden rankkarin. Holmqvistin urakka ottelussa päättyi törmäyksen seurauksena tuomittuun punaiseen korttiin miehen pysäytettyä Westin Jakob Engströmin nopean.

Toni Kallio herätteli pelaajiaan aikalisällä 50. minuutilla tilanteen ollessa 17-23. Joukkueen esitys paranikin hetkeksi sillä neljä seuraavaa minuuttia West voitti 5-1, päättäen lopullisesti spekulaatiot ottelun voittajasta. Vieraiden viimeinen osuma syntyi reilut 6 minuuttia ennen ottelun loppua (18-28, 54 min.).

EIF:n menestys ottelussa oli takamieskolmikon Kaj Hagman-Toni Laakso-Jan Hagman yritteliäisyyden varassa. Ex-karjaalaisten väkkäröiden pelityylistä ei puutu yritystä eikä vauhtia. Kolmikon maalit tulivat maalivahti Christian Segersvenin kannalta ikävästi pimennosta Westin puolustajien välistä. Westin maalinteossa päävastuu oli Tieralalla. Joukkueen materiaalin leveydestä puolestaan kertoi 10 eri maalintekijää.

Ottelun kulku:
  5 min:
10 min:
15 min:
20 min:
25 min:
30 min:
  3 -   4
  5 -   7
  6 -   9
  8 - 11
  8 - 12
11 - 15
   35 min:
40 min:
45 min:
50 min:
55 min:
60 min:
13 - 18
15 - 22
15 - 23
17 - 23
20 - 28
21 - 28

Ottelun tilastot:

Maalit:
HC West: Tapio Tierala 11, Jan Sundström 4, Toni Aalto 2, Marcus Möller 2, Teemu Hertola 2, Johan Engström 2, Rasmus Wahl 2 (1), Jakob Engström 1, Jon Blomster 1, Joel Sjölund 1, Sebastian Widbom -, Dennis Smeds -, Christian Segersven -, Tomi Kurppa -.

EIF: Kaj Hagman 7, Jan Hagman 4 (1), Toni Laakso 3, Robert Portman 2, Fredrik Karlsson 2, Peter Öhman 2, Jarkko Helander 1, Patrick Ekström -, Jesper Westerholm -, Johan Holmström -, Jonas Rosendahl -, Mats Holmqvist -, Marcus Weckström -, Thomas Sjöström -.

Ulosajot:
HC West: Teemu Hertola, Joel Sjölund, Sebastian Widbom.

EIF: Fredrik Karlsson, Jan Hagman.

Varoitukset:
HC West: Toni Aalto, Jon Blomster, Tapio Tierala.

EIF: Fredrik Karlsson, Jan Hagman, Jarkko Helander.

Yleisöä:
128.

Erotuomarit:
Peter Sundell, Christian Westerlund

Ottelun tähtipelaajat:
   Tapio Tierala, HC West HC Westin tähtipelaajat SM-sarjassa »
Kaj Hagman, EIF
Joel Sjölund, HC West

Miesten SM-sarjan jokaisessa ottelussa valitaan ottelun kolmen, kahden ja yhden tähden pelaaja. Kauden päätteeksi eniten tähtiä keränneet pelaajat muodostavat SM-sarjan All Stars-kentällisen. Tähtien perusteella valitaan myös kuukausittain Kuukauden tähtipelaaja.

Ottelufaktat liiton tulospalvelussa »

Lisää ottelusta:
Turun Sanomat 29.9.05 »

Vastapuolen versio:
EIF »

 

    
Tulospalvelu:
Otteluohjelmat, tulokset ja tilastot »
    
Otteluraportit »
    
Tilastot SM-sarjassa »
     Tilastot Play off-otteluissa »
     Tilastot SM-runkosarjassa »
    
Tähdet SM-sarjassa 2005-2006 »
HC WEST 2004