Otteluraportit 2004-2005


West sysäsi HIFK:n sarjajumboksi
HIFK - HC West 21 - 30 (9 - 12)

[23.10.04]
HC West otti elintärkeät kaksi pistettä SM-runkosarjan ensimmäisen puoliskon viimeisen kierroksen ottelussa HIFK:ta vastaan. Voiton myötä karsintaraja jäi nyt viiden pisteen päähän ja edelleen voitoitta sarjassa oleva HIFK on jäämässä viime vuotiseen tapaan muiden kyydistä. HIFK:n asemia mutkisti entisestään Arsenalin voitto ÅIFK:sta.

Ottelu tärkeys näkyi ajoittain molempien joukkueiden otteissa sillä teknisiä virheitä tehtiin puolin ja toisin. West oli latautunut otteluun hyvin ja oli kaiken aikaa dominoiva joukkue, erityisesti maalivahtipelinsä ansiosta. Christian Segersvenin torjuntavire oli kohdallaan ja mies kirjautti jo avausjaksolla 14 torjuntaa joutuen antautumaan vain 9 kertaa.

Westin taivaalle alkoi jakson loppupuolella kerääntyä tummia pilviä kun 20 minuutin kohdalla ja maalin (9-10) johtotilanteessa jo neljä osumaa tehtaillut Johan Engström joutui jättämään peliareenan uusiutuneen nilkkavamman takia sekä Jan Sundströmin saatua kaksiminuuttisen, jonka aikana kumpikaan joukkue ei kuitenkaan onnistunut lisäämään maalitiliään.

Sundström korvasi kakkoselta palattuaan Engströmin takamiehenä ja Jakob Engström siirtyi vasemmalle laidalle ja kun vielä flunssainen Joona Hertola siirtyi vaihtoon huilaamaan, kesti tovin ennen kuin peli jälleen aukeni. Hetken uusia kuvioita etsittyään West alkoi saada juonesta kiinni ja Joel Sjölundin kahden tahtomaalin ansiosta vieraat menivät tauolle kolmen maalin (9-12) johdossa.

Toisen jakson alkajaisiksi West meni kolmessa minuutissa viiden maalin johtoon (11-16, 33 min.) ja hallitsi peliä. Vaikka hyökkäyspeli oli ajoittain väkinäistä niin puolustus toimi ja ero pysyi pitkään 4-5 maalissa.

West ratkaisi ottelun kolmen vartin pelin jälkeen kun Jani Huttunen onnistui viimeistelemään ottelun merkillisimmän hyökkäyksen. Tuomareiden nostettua kätensä passiivisen peli merkiksi West pommitti HIFK:n maalia kohden kolmasti ennenkuin pallo saatiin neljännellä yrittämällä verkon perille (16-22). Seuraavassa hyökkäyksessä Jakob Engström teki 16-23 (48 min.) osuman ja HIFK:n peli alkoi olla pelattu.

Isännät yrittivät aikalisänsä jälkeen jopa kahden miehen erikoisvartioinnilla saada otetta mutta ottelun loppu sujui vieraiden tahtiin. Loppuminuuteilla saivat peliaikaa myös aiemmissa otteluissa vähemmälle jääneet pelaajat. Ensimmäisessä miesten SM-sarjaottelussaan mukana ollut kehityspelaaja, A-juniori Robin Borgman onnistui hyvin, neljästä HIFK-heitosta vain yksi livahti maaliviivan yli.

HC Westin ja koko ottelun parhaat pelaajat olivat maalivahti Christian Segersvenin (25 torjuntaa) ohella ison urakan tehneet takamiehet Jon Blomster, Sjölund ja Jan Sundström. Blomster, joka veti ensimmäisen heittonsa Urheilutalon verhoihin muttei jatkossa enää erehtynyt vaan paukutti hyppyheitoillaan seitsemän kaunista maalia, palkittiin ottelun parhaana pelaajana. Karl Salmelin sytytti koko joukkueen oikea-aikaisilla nousuillaan tylsyttäen HIFK:n pelätyn maalintekijän Mikael Grönmarkin. Johan Engström ehti ennen loukkaantumistaan tekaista uransa 500. SM-sarjamaalin.

HIFK:n peli pyöri pitkälti Martin Hagströmin oivallusten varassa. Lucas Dovalo viimeisteli viivalta hyvällä prosentilla. Jouni von Wendt ja ex-westiläinen Niklas Paananen maalillaan erottuivat myös muuten tasaisesta kotijoukkueesta.

Ottelun kulku:
  5 min:
10 min:
15 min:
20 min:
25 min:
30 min:
  2 -   2
  5 -   5
  6 -   8
  9 - 10
  9 - 10
  9 - 12
   35 min:
40 min:
45 min:
50 min:
55 min:
60 min:
12 - 16
13 - 18
15 - 20
18 - 24
20 - 27
21 - 30

HC Westin tilastot:

Maalit:
Jon Blomster 7, Jakob Engström 5, Joel Sjölund 5, Johan Engström 4, Jan Sundström 3, Otto Reittilä 2, Jani Huttunen 2, Thomas Lindström 2 (2), Karl Salmelin -, Joona Hertola -, Simon Wörlund -, Rasmus Wahl -, Christian Segersven -, Robin Borgman -.

Ulosajot:
Karl Salmelin, Jakob Engström, Jan Sundström.

Varoitukset:
Otto Reittilä, Johan Engström, Jan Sundström.

Yleisöä:
80

Erotuomarit:
Päivi Mitrunen, Mona Förström.

Ottelun tähtipelaajat:
   Jon Blomster, HC West HC Westin tähtipelaajat SM-sarjassa »
Joel Sjölund, HC West
Jan Sundström, HC West

Miesten SM-sarjan jokaisessa ottelussa valitaan ottelun kolmen, kahden ja yhden tähden pelaaja. Kauden päätteeksi eniten tähtiä keränneet pelaajat muodostavat SM-sarjan All Stars-kentällisen. Tähtien perusteella valitaan myös kuukausittain Kuukauden tähtipelaaja.

Ottelufaktat liiton tulospalvelussa »

Vastapuolen versio:
HIFK »

 

    
Tulospalvelu:
Otteluohjelmat, tulokset ja tilastot »
    
Otteluraportit 2004-2005 »
    
Tilastot SM-sarjassa 2004-2005 »
    
Tilastot SM-runkosarjassa 2004-2005 »
    
Tähdet SM-sarjassa 2004-2005 »
HC WEST 2004