Otteluraportit 2003-2004


HC West ylivoimainen tulokkaiden sarja-avauksessa
Giants - HC West 11 - 32 (5 - 14)

[24.9.03]
Tapio Tierala sai kunnian olla HC Westin kautta aikojen ensimmäisen mestaruussarjamaalin tekijä kun Dickenin ja GrIFK:n fuusioseura pelasi avausottelunsa SM-sarjassa toisen tulokkaan, Giantsin vieraana. Arviolta parisataa katsojaa todisti vieraiden ylivoiman olleen nuorelle isäntäjoukkueelle liikaa ja lehtereillä jännitettiinkin voittajan ratkettua jo aikaisessa vaiheessa eniten sitä, saako Giants kympin rikki.

Tapio Tierala sai kunnian viimeistellä HC Westin ensimmäisen SM-sarjamaalin kautta aikojen
HC Westin historian ensimmäisen aloituskokoopanon muodostivat Fredrik Udd, Johan Engström, Joel Sjölund, Tapio Tierala, Otto Reittilä, Karl Salmelin (hyökkäys)/Jan Sundström (puolustus), Christian Segersven.

Westin peli oli varsin vauhdikasta ja alun puolustushaparoinnista selvittyään joukkue meni menojaan johtaen avausjakosn puolivälissä jo viidellä maalilla. Vastahyökkäyksiin joukkue oli tottunut jo Dickenin aikakaudella ja kontrat olivat myrkkyä vastustajille nytkin kun Fredrik Udd ja Jan Sundström irtaantuivat toistuvasti maalintekoon.

Toiselle puoliajalle West tuli edelleen latautuneena. Ennen ottelua teemaksi asetettu korkea työmoraali säilyi ja ero kasvoi kasvamistaan. Etenkin Fredi Udd ryhtyi sylkemään maaleja kuin liukuhihnalta ja koko matsin saldoksi tuli ottelun korkein maalisaalis, 9 osumaa.

Tieralan ja Uddin ohella kenttäpelaajista erottuivat edukseen Joel Sjölund ja Johan Engström. Maalivahtiosasto tuntuu Westillä myös olevan kunnossa. Christian Segersven ensimmäisellä ja erityisesti Rasmus Lundén toisella jaksolla torjuivat mahtavasti. Lundén otti muutaman minuutin sisään ensin tuplatorjunnan kuudesta metristä, heti perään Giantsin läpiajon ja vielä pisteeksi iin päälle yhden rankkarin.

Vaikka Giantsin esitys oli ennakko-odotusten mukaan köykäinen, on joukkueelle nostettava hattua siitä että se yritti pelata loppuun saakka. Joukkueen parhaana palkittiin 3 maalia tehnyt Teemu Hertola.

Yhden ottelun perusteella on toki liian aikaista ennakoida tulevaa mutta sekä Grania että Dickeniä edustaneen Stanislav Kopylin valmentamalle Giantsille tulee jatkossa tukalat oltavat isompia ja kokeneempia joukkueita, kuten BK-46, HC Dennis ja Cocks, vastaan. Kausi tulee varmasti olemaan rankka, mutta ajan mittaan hyvin panostava seura vakiinnuttaa varmasti paikkansa maamme korkeimmassa käsipallosarjassa.

Ottelun tuomariparilla Jan-Erik Leandersson-Mikael Lindroos ei ollut siistissä ja reiluotteisessa pelissä vaikeuksia. Hyvä alku sarjalle!

HC Westin kokoonpano ja maalit:
Fredrik Udd 9, Joel Sjölund 5, Tapio Tierala 5, Johan Engström 3, Jan Sundström 3, Marcus Möller 2, Otto Reittilä 2, Karl Salmelin 1, Toni Kallio 1, Robert Portman 1, Richard Wahl -, Christian Segersven -, Rasmus Lundén -.

Ulosajot:
Tapio Tierala, Robert Portman.

Varoitukset:
Joel Sjölund, Johan Engström.

Ottelun tähtipelaajat:
   Joel Sjölund, HC West HC Westin tähtipelaajat SM-sarjassa »
Fredrik Udd, HC West
Tapio Tierala, HC West

Miesten SM-sarjan jokaisessa ottelussa valitaan ottelun kolmen, kahden ja yhden tähden pelaaja. Kauden päätteeksi eniten tähtiä keränneet pelaajat muodostavat SM-sarjan All Stars-kentällisen. Tähtien perusteella valitaan myös kuukausittain Kuukauden tähtipelaaja.

Joukkueenjohdon W-tähdistö:
   Tapio Tierala
Fredrik Udd
Maalivahdit Christian Segersven ja Rasmus Lundén

HC Westin joukkueenjohto valitsee kauden otteluissa epävirallisen oman tähdistönsä, omien kriteereidensä mukaan. Kauden päätteeksi useimman Ween keränneet pelaajat palkitaan ansaitsemallaan tavalla...

Ottelufaktat liiton tulospalvelussa »

Lisää ottelusta:
Hufvudstadsbladet (på svenska) »

Vastapuolen versio:
Helsinki Giants »

 

    
Tulospalvelu:
Otteluohjelmat, tulokset ja tilastot »
    
Otteluraportit 2003-2004 »
    
Tilastot SM-sarjassa 2003-2004 »
    
Tähdet SM-sarjassa 2003-2004 »
HC WEST 2004