Tiedotteet 2014


HC Westille uusi toiminnanjohtaja
[1.4.14]
Jääkiekkojoukkue Jokereiden entinen omistaja Harry "Hjallis" Harkimo on nimitetty HC Westin uudeksi toiminnanjohtajaksi. Pesti astuu voimaan heti.

Harkimo päätti siirtyä käsipallon pariin myytyään KHL:ään siirtyvän Jokereiden ja Hartwall-Areenan osakkeet venäläisille ostajille, ja hetken joutenolon jälkeen oli aika keksiä uutta tekemistä.

"Käsipallo on aina ollut lähellä sydäntäni, ja olen jo pitkään miettinyt kuinka voisin auttaa lajia nousemaan Suomessa, ja samallahan tässä voisi olla aineksia tuottavaan bisnekseen", Westin tuore toiminnanjohtaja kuvailee kohu-uutisen taustoja.

Aluksi Harkimo on miettinyt sijoittavansa Westiin kaikki Jokereiden osakkeista saadut varat, ja tulevaisuuden suunnitelmatkin ovat jo pitkälti selvillä: "Ensi kaudeksi Baltian liigaan ja parin kauden päästä rahakas Venäjän liiga." Sitä ennen täytyy kuitenkin seurata tarkkaan kuinka lätkäpuolen KHL-kortti lähtee liikkeelle. Missään nimessä emme tule tyytymään mihinkään puoliammattimaiseen toimintaan!"

Pelaajasopimukset syyniin
"Loppukausi mennään vielä nykyisillä pelaajilla mutta jokaisen nykypelaajan sopimus tarkistetaan kriittisellä otteella", Harkimo vastaa uteluihin tulevista pelaajahankinnoista, ja jatkaa: "Näistä nykyisistä pelaajista suurennuslasin alle joutuvat ainakin kovapalkkaiset hankinnat Miro Koljonen ja Sami Silfver, joiden tulokset ovat ainakin minulle olleet tänä vuonna suuria pettymyksiä. Koljosen 44 runkosarjamaalia vielä joten kuten menettelee mutta kovaheittoiseksi mainostetun Silfverin 2 maalia ei näillä näytöillä riitä jatkosopimukseen. Sitten on vielä tällaset Christout ja Georgsit... Kaksikko on pelannut 20 peliä mieheen "kiikaritehoilla". Nolla maalia, noilla ottelumäärillä??" Harkimo tuhahtaa!

Samalla myös Mikael Källmanin sopimusta tarkistetaan, ainakin kilometrien osalta. "Hyvää työtähän tuo lajilegenda on tehnyt Westissä mutta eihän siinä oo mitään järkeä että äijä viettää kaudesta noinkin paljon aikaa pelkkään autolla ajeluun. Olenkin jo aloittanut neuvottelut Kilon Poliisin kanssa jotta käsipallon oheen liittyvään ajankäyttöön saataisiin jotain tolkkua", Hjallis kertoo.

Ensi kauden rosteria varten Harkimo on jo silmäillyt tarkasti runkosarjan maalipörssiä. Sergiy Shevchenko ja Richard Sundberg saanevat jatkopahvin, lisäksi ainakin nimet Eensalu, Orel, Glinca ja Teemu Tamminen kiinnostaa. "Alussa mainittujen jatkosuunnitelmienkin kannalta olisi hyvä jos joukkueeseen tulisi riittävän kielitaitoista väkeä. Eensalu ja Orel hallinnee venäjän kielen ja Tamminenkin on jo pitkään pelannut itävahvistusten kanssa joten ainakin auttava sanavarasto on jo hallussa" Harkimo valaisee.

Puitteet kuntoon
Westin kotihalliin Kauniaisten Luolaan Hjalliksella on myös omat parannusehdotuksensa. "Jumbotron sinne on saatava sillä se jos mikä tuo katu-uskottavuutta koko lajiin." Haasteena hankkeessa on se että koska Luolassa on katsomo vain yhdellä pelikentän sivustalla, niin halliin on louhittava tilaa kentän ympärille jotta uuden tulostaulun hankinnalle luodaan todellinen tarve. Uskon Kauniaisten kaupungin johtohenkilöiden hyväksyvän ehdotuksen", hyväntuulinen aluevaltaaja päättää.

Lisätietoja:
Antti Koprillia, puh. 0400-277 45542


    
HC WEST 2004