Tiedotteet 2011


Källman: Nopeutemme riittää kyllä hyökkäyspäässä
[31.10.11]
Suomen A-maajoukkue aloittaa MM-karsintaurakkansa keskiviikkona, kotiottelulla Hollantia vastaan. Kamppailu käydään Vantaan Energia Areenalla kello 19:00 alkaen. Maiden lisäksi myös Viro pelaa lohkossa, josta ainoastaan voittaja etenee seuraavaan karsintavaiheeseen.

- Erittäin kova lohko, ja Hollanti useine Bundesliigapelaajineen on tottakai ottelussa ennakkosuosikki. Mutta juuri siitä onkin kyse, meidän nuoren joukkueen on aika kaataa maita jotka ovat rankingissa edellämme. Jokaista ottelua lähdemme voittamaan, toteaa päävalmentaja Mikael Källman.

Suomi ja Hollanti ovat kohdanneet A-maajoukkuetasolla kaksitoista kertaa. Voittoja sinivalkoisille on kertynyt neljä ja tappioita kahdeksan. Edelliset ottelut ajoittuvat tammikuuhun 2007. Silloin karsittiin Norjan EM-kisoihin 2008. Hollanti vei kummatkin pelit (Eindhoven 33-29, Vantaa 29-35), muttei selvinnyt lopputurnaukseen sekään.

Sitä edellisen kerran, joukkueet olivat samassa lohkossa vuonna 2002. Suomi voitti ikimuistoisen ottelun Helsingissä, kun puoliajalla kolmen maalin (12-15) , tappioasemassa ollut kotijoukkue väänsi väkisin voiton maalein 26-23.

Viimeiset pelaajat saapuvat kotimaahan maanantain lennoilla ja treenaamaan päästään jo maanantai-iltana.

- Olen katsellut vastustajasta otteluvideoita yhä uudelleen. Taktiikka on jo teoriatasolla valmiina, nyt vaan siirretään se käytäntöön. Isokokoisina ja fyysisinä Hollanti perustaa peliään paljon heittäjien ja viivapelaajan yhteistyöhön. Meidän on liikuttava ja oltava agressiivisia. Tiivis puolustus avaisi paikkoja tottakai myös kontrauksille. Uskon että nopeutemme kyllä riittää luomaan laadukkaita ratkaisupaikkoja hyökkäyspäässä.

Entinen kahden passin mies Leo Ojala on uusi tuttavuus näissä kemuissa. Vuonna 1986 syntynyt satakiloinen sentteri luopui Ruotsin kansalaisuudesta saadakseen edustaa isovanhempiensa kotimaata. Norjan pääsarjassa Elverumissa hän pelaa yhdessä mm. Andreas Rönnbergin kanssa ja on Ruotsin paidassa nuorten maailmanmestari vuodelta 2007.

- Olen kuullut pelkkää hyvää. Leon erityisosaamisensa on ehdottomasti puolustuspään pelaaminen, mutta hän on taitava myös eteenpäin pelattaessa. Odotan innolla että pääsen tutustumaan häneen paremmin. Häneltä myös johtajuutta, Källman sanoo.

Vuoden 2013 MM-lopputurnaus pelataan Espanjassa. Isäntämaan lisäksi varma kisapaikka on myös hallitsevalla mestarilla, Ranskalla.

Lisää aiheesta:
Vahvistunut maajoukkue valmistautuu MM-karsintaan »
MM-karsintaliput ennakkoon Westin kotiotteluissa »
2013 MM-karsintalohkot arvottu »


    
HC WEST 2004