Tiedotteet 2007


Hertolan veljeksille tunnustuspalkinto
[21.8.07]

Helsingin urheilupalkintotoimikunta on puheenjohtajansa Arno Stamin johdolla valinnut jo seitsemättä kertaa palkittaviksi sellaisia seuroja ja urheilijoita, joita kaupunki ei muilla tavoin palkitse. Näin Helsinki nostaa esille seurojen tekemää arvokasta työtä liikuntatoimen kehittämiseksi. Toimikunta haluaa näin myös kannustaa nuoria tulevaisuudenlupauksia heidän urallaan. Fortum Oyj on lahjoittanut tänäkin vuonna 5000 euroa helsinkiläisen liikuntatoimen kehittämiseen.

Kuva: Petri Lunki
Stipendiaatit Joona (vas.) ja Teemu Hertola varjelemassa omaa maaliaan HC Westin riveissä. HC West onnittelee! Kuva: Petri Lunki
HC Westiä edustaville Teemu ja Joona Hertolalle myönnettiin yhteisesti 1000 euron stipendi. Molemmat Hertolan veljekset ovat edustaneet Suomea maajoukkuetasolla, Joona viimeksi EM-karsintaotteluissa 2006-2007. Pojat ovat tunnetusti tunnollisia harjoittelijoita, sisupusseja sekä joukkueen tsempparit. Veljekset ovat helsinkiläisen käsipalloseuran Spartan kasvatteja.

HIFK/Comets naisten käsipalloseuralle toimikunta myönsi 1 000 euron stipendin. Seura on voittanut käsipallon Suomen Mestaruuden 4 kertaa peräkkäin.

Muut stipendien saajat:

  • Petteri Koponen, koripallo (1000 euroa)
  • Tiina Salmén, jalkapallo (1000 euroa)
  • Cecilia Hanhikoski, lumilautailu (1000 euroa)
  • Sari Multala, purjehdus (kaupunginhallituksen tunnustuspalkinto)
Palkinnot jakoi Helsingin kaupungintalolla apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen ja liikuntaviraston johtaja Anssi Rauramo.
 

    
HC WEST 2004