Tiedotteet 2006


Omat kasvatit avainasemassa Westin mestaruusjahdissa
[5.9.06]

Uusi päävalmentaja tuo HC Westiin kurinalaisuutta ja kansainvälistä kokemusta
HC West lähtee mestaruusjahtiin joukkueella joka pääosiltaan koostuu edelliskauden kokoonpanosta. Nuori joukkue on kuitenkin viime kauden aikana hitsaantunut entistä tiiviimmin yhteen ja usko menestykseen on nyt hyvin vahva.

Stanislav Kopyl, aktiivisen pelaajauransa keväällä päättänyt entinen Venäjän maajoukkuemies on nimetty joukkueen uudeksi päävalmentajaksi. Kopylin uskotaan tuovan joukkueelle runsaasti kokemusta ja itsevarmuutta etenkin ratkaisuhetkillä.

Pelaavaa joukkuetta vahvistaa Helsinki Giantsista siirtyvä vasenkätinen Mikael Knus jonka odotetaan tuovan uusia mahdollisuuksia etenkin hyökkäyspään asemapeliin. Edustusjoukkueeseen on nostettu myös ryhmä lupaavia junioreita HC Westin yhteistyöseuroista. Viime kauden kokoonpanosta on jäänyt pois ainoastaan HIFK:hon palannut Marcus Möller sekä Saksaan siirtyvä Jani Huttunen.

Joukkueenjohtaja Juhani Kantee uskoo vahvasti menestykseen tulevalla kaudella. "Syytä suuriin muutoksiin kokoonpanossa ei ollut sillä luotamme edelleen omista kasvateistamme koostuvan joukkueen runkoon. Viime kaudella todistimme kykymme kentällä ja nyt haemme vielä sitä viimeistä silausta joka saa kaiken loksahtamaan kohdalleen. Panostamme erityisesti joukkueen henkiseen yhtenäisyyteen. Uskon myös että Kopylin mukaantulo luo loistavat edellytykset lupaavien pelaajiemme kehittymiselle aina kansainväliselle tasolle asti."

Suomen kovimmat veräjänvartijat joukkueen tukipilareina
Maajoukkuevahti Christian Segersven sekä toissa kaudella Saksassa torjunut kovasta asenteestaan tunnettu Tomi Kurppa muodostavat kivenkovan kaksikon joukkueen puolustuksen viimeiseksi lukoksi. Kaksikko päästi viime kaudella miesten SM-sarjassa vähiten maaleja, kiitos tästä kuuluu luonnollisesti myös puolustuksen raatajille. Segersven valittiin viime kauden päätteeksi SM-sarjan parhaaksi maalivahdiksi eikä ole syytä epäillä etteikö sama tahti jatkuisi.

Nuoret lupaukset lyömässä itseään läpi kansalliselle huipulle
HC Westin kookas viivapelaaja Joona Hertola valittiin huhtikuussa Venäjän Chekhovissa pelatussa alle 20-vuotiaiden miesten EM-karsinnoissa turnauksen tähdistökentällisen keskushyökkääjäksi. Hertola teki kolmessa ottelussa yhteensä 17 maalia ja ehti niittää myös puolustuspäässä maajoukkueen valmennusjohdon kehuja.

Myös vasenkätinen yhdeksän metrin linko Jon Blomster sekä luunkova kuuden metrin taitaja Teemu Hertola ovat kovassa iskussa ja taistelevat paikasta miesten maajoukkueessa. Kokonaisuudessaan nuorelta joukkueelta odotetaan tulevalla kaudella todellista läpimurtoa sekä yksilöinä että joukkueena.

Lisää aiheesta:
HC Westin edustusjoukkue kaudella 2006-2007 »

 

    
HC WEST 2004