Tiedotteet 2003


Tirkkonen ja Salmelin Westin golf-eliittiä
[4.10.03]

   Klikkaa kuvaa Klikkaa kuvaa Klikkaa kuvaa
HC Westin historialliset ensimmäiset golf-mestaruuskilpailut käytiin 4.10.2003 Sea Golf Rönnäsissä. Säitä ennustaneet olivat pelaajien onneksi väärässä. Luvatut sadekuurot jäivät pois, joten tiukka kilpailu pelattiin hienosti golfiin soveltuvassa pilvipoudassa.

Ryhmä oli jaettu kahtia niin, että ensin kentän korkkasivat Timo Tirkkonen, Toni Kallio, Patrik Martas ja Christian Segersven, heidän peräänsä säntäsivät Sami Seppälä, Jan Sundström, Kalle Salmelin ja Jani Huttunen.

Ensimmäiset yhdeksän reikää sujuivat Kallion ja Tirkkosen tahdissa. Kalliolle kirjattiin huipputulos +1 eli 36 lyöntiä ja Tirkkonen oli tässä vaiheessa jäänyt kahden lyönnin päähän. Tasoituksellisessa sarjassa kärkipäätä hätyyttelivät Martas ja Salmelin sekä kaikkien yllätykseksi Huttunen.

Sekä Kallion ja Tirkkosen back nine oli täynnä tuskaa. Putit eivät uponneet millään ja bogit seurasivat toinen toistaan. Näin ollen muillakin oli oiva mahdollisuus haastaa kaksikko lyöntipelisarjan voitosta mutta siihen ei kuitenkaan lopulta kyennyt. Kaksikon paremmuus ratkesi vasta viimeisellä väylällä, jossa Kallio seikkaili griinibunkkerista toiseen ja lahjoitti näin voiton yhden lyönnin erolla Tirkkoselle.

Tasoituksellisen lyöntipelisarjan voitosta käytiin vielä tiukempi taisto kun kolme pelaajaa päätyi samaan nettotulokseen, 73. Tuloskortteja jouduttiin tutkimaan suurennuslasin kera ennenkuin voittajaksi julistettiin viimeisen kuuden reiän paremman tuloksen perusteella Salmelin. Huttunen jäi kolmikosta lyönnin päähän kun hän sohaisi viimeisellä reiällä puttinsa ohi. "Olen vain tyytyväinen siitä, että pääsin osallistumaan kilpailuun", Huttunen totesi heitettyään pallonsa metsään.

Jälkipelit oli järjestetty hienosti Patan ja hänen isänsä toimesta kentän alueella sijaitsevaan lomamökkiin. Kiitokset vielä järjestäjille ruoasta ja juomasta. Onnittelut voittajille, ensi vuonna uudelleen.

HC Westin 1. perinteisten golf-mestaruuskilpailujen viralliset tulokset:

Klikkaa kuvaa Lyöntipeli (scr):

  1. Timo Tirkkonen 81
  2. Toni Kallio 82
  3. Patrik Martas 86
  4. Sami Seppälä 89
  5. Jan Sundström 94
  6. Kalle Salmelin 98
  7. Christian Segersven 105
  8. Jani Huttunen 107
Klikkaa kuvaa Tasoituksellinen lyöntipeli:
  1. Kalle Salmelin 73 (viim. 6)
  2. Patrik Martas 73
  3. Toni Kallio 73
  4. Jani Huttunen 74
  5. Sami Sepppälä 75
  6. Timo Tirkkonen 78
  7. Jan Sundström 80
  8. Christian Segersven 85
 

    
HC WEST 2004